Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Irwin Goodmanin kuolemasta 25 vuotta – ”Näimme kun Antille annettiin sähkösokkeja”

Irwin
Laulaja Irwin Goodman kuoli keikkamatkallaan 25 vuotta sitten.
Amerikanraudan ajovalot halkoivat pimeää aamuyötä vanhassa Neuvostoliitossa tammikuussa 1991. Ratin takana istunut Urpo Illikainen ajoi niin lujaa kuin suinkin pystyi. Oli kiire, hätätilanne. Takapenkillä makaava mies oli avannut ikkunat selkoiselleen. Hän ei saanut henkeä.

Muutamia tunteja aikaisemmin mies oli oksentanut hotellin sänkyyn ja valittanut voimakasta kipua rinnassaan. Apua oli saatava, mutta Suomen puolelta. Neuvostoliittoon henkitoreissaan olevaa suomalaismiestä ei haluttu hoitoon jättää.

Vaalimaan tullin itäpuolella oli kaksi jonoa, toinen rekoille ja toinen henkilöautoille. Illikainen, sittemmin autokolarissa menehtynyt luottokuski, valitsi epähuomiossa sen toisen, joka oli väärä. Aikaa kului, piti vaihtaa jonoa ja aloittaa odottaminen alusta.

Kukaan autossa olleista suomalaismiehistä ei puhunut venäjää. Tapio Honkanen yritti selittää takapenkillä makaavan olevan kuolemansairas, joka piti saada mahdollisimman nopeasti Suomeen hoitoon ilman perusteellisia rajamuodollisuuksia. Tullimiesten suhtautumisesta päätellen heikosti hengittävää miestä pidettiin kuitenkin pikemmin vodkaturistina. Se ei pitänyt paikkansa. Tuo mies ei ollut juonut viikon kestäneen matkan aikana pisaraakaan alkoholia.

Lopulta Honkanen hermostui. Hän tarrasi kädellään virkailijaa olkapäästä ja käski tätä tulemaan autolle katsomaan.

Ei olisi pitänyt. Portti ei auennut, ei todellakaan, vaan Honkanen vietiin perusteelliseen ruumiintarkastukseen.

Aikaa oli kulunut rajalla jo pari tuntia, kun Honkanen käveli tullikopista ulos. Hän näki Illikaisen viittoilevan autolla. He olivat päässeet läpi sillä aikaa kun virkailija oli varmistanut, ettei Honkanen ollut kätkenyt ruumiinsa sisään mitään kiellettyä.

Pian he pääsivät Suomen puolelle, mutta matka oli pahasti kesken. Ulkona oli pakkasta, mutta takaikkunat olivat auki. 47-vuotias Antti Hammarberg hengitti katkonaisesti ja matkaa Haminan sairaalaan oli vielä yli 30 kilometriä.

Joi vissyä ja teki biisejä

Tuosta traagisesta matkasta on kulunut tarkalleen 25 vuotta, mutta Irwin Goodmanina tunnetun laulaja Antti Hammarbergin viimeinen manageri-keikkamyyjä Tapio Honkanen muistaa monet yksityiskohdat hyvin tarkasti. Ilta-Sanomat tavoitti Honkasen puhelimitse Espanjan Aurinkorannikolta, jossa 75-vuotias eläkeläinen viettää talvea.

– Lähdimme loppiaisena reissuun. Antilla oli viimeiseksi jäänyt keikka hotelli Joronjäljessä Joroisilla 11. tammikuuta ja sen jälkeen suuntasimme Neuvostoliiton rajalle Säkkijärvelle. Siellä hänen piti esiintyä harjakaisissa, mutta emme lopulta löytäneet tietä perille. Tarkoituksena oli ostaa samalta urakoitsijalta myös kolme tonttia, joille olisi rakennutettu hirsimökit. Antin rahat, 40 000 markkaa, olivat mustassa salkussa seteleinä ja minulla oli sekki, Honkanen muistelee.

Kun oikeaa paikkaa ei löytynyt, matkassa olleet neljä miestä majoittuivat hotelliin ja yrittivät tavoittaa urakoitsijaa puhelimitse. Hän ei vastannut.

– Antti vaikutti olevan pirteä, hänessä ei ollut mitään merkkejä sairastelusta. Tosin Mikkelissä hän kävi Joroisten-keikan jälkeen hakemassa jotain lääkkeitä.

Kun muut miehet lähtivät Viipurin yöelämään, Hammarberg jäi yksin hotellihuoneeseen, jonka jakoi Honkasen kanssa. Autokuski Illikainen ja kitaristi Pekka Virtanen majoittuivat toiseen.

– Antti joi vissyä ja rakenteli uusia kappaleita. Sitä neuvostoruokaa hän ei pystynyt syömään yhtään.

Viimeisenä yönä Honkanen havahtui huoneen kylmyyteen. Irwin oli avannut ikkunat ja valitteli, ettei pystynyt hengittämään kunnolla.

– Sain hotellin alakerrasta ohjeen, että kannattaa lähteä lääkäriin ehdottomasti Suomeen.

Kun Honkanen palasi huoneeseen, Irwinin sänky oli täynnä oksennusta.

– Ymmärsin heti, että nyt on kiire.

Viimeiset sanat

Pitkien rajaselvitysten jälkeen Honkanen hyppäsi tullin edustalla odottaneeseen omaan autoonsa ja Illikainen jatkoi Irwin kyydissään kohti Haminan sairaalaa. Heille sanottiin, että ambulanssin tulo kestäisi sen verran kauan, että sairaalaan pääsisi nopeimmin omalla autolla.

– Illikainen kertoi myöhemmin, että Antti puhui autossa vain kerran. Hän oli sanonut vähän ennen Haminaa, että ”Kaasu pohjaan, happi loppuu”. Ne olivat hänen viimeiset sanansa.

Hammarberg otettiin sisään sairaalaan ja Illikainen jäi Honkasen kanssa odottamaan.

– Säleikön läpi näimme, kun Antille annettiin sähkösokkeja. Lääkäri kävi ensin sanomassa, että sydän oli lähtenyt liikkeelle, mutta potilas ei ollut tässä maailmassa.

Kului noin kymmenen minuuttia ja samainen lääkäri tuli miesten eteen uudestaan.

– Hän sanoi, että Hammarberg on kuollut, Honkanen huokaisee.

Lopullista, diagnosoitua kuolinsyytä Honkanen ei tiedä, eikä tahdo sitä edes arvailla. Ei sillä ole tuollaisena hetkenä merkitystä, eikä ole nytkään.

– Edessä oli vielä matka Antin kotiin kertomaan asiasta Riitta-vaimolle. Emme me Illikaisen kanssa pystyneet kuolemasta suoraan puhumaan. Sanoimme, että Antti jäi Haminaan sairaalaan. Ei Riitta sitä aluksi uskonut, luuli meidän jättäneen Antin johonkin.

– Olin antanut lääkärille Riitan numeron ja odotin, että kuolinuutinen menee Riitalle hänen kauttaan.

Tieto oli kuitenkin lähtenyt leviämään laajasti. Rakastetun kansanlaulajan värikkäästä elämäntarinasta oli kirjoitettu sen viimeinen luku.

Kolme viikkoa kuoleman jälkeen Antti Yrjö Hammarberg haudattiin Mäntyrinteen hautausmaalle Hämeenkyröön. Saman kiven alla lepää hänen äitinsä, joka kuoli kymmenen vuotta poikansa poismenon jälkeen.

Artikkelissa käytetty lähteenä myös Sanoman arkistoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    5. 5

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    5. 5

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    6. Näytä lisää