Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Arvio: Apocalyptican säveltäjien Indigo-ooppera on kunnianhimoinen

Arvio
Eicca Toppinen ja Perttu Kivilaakso yhdistävät perinteiseen oopperaan rockilmaisua.
Selloheviyhtyeen Apocalyptican Eicca Toppinen ja Perttu Kivilaakso ovat tehneet uuden aluevaltauksen: he ovat säveltäneet musiikin Indigo-oopperaan, joka sai ensi-iltansa perjantaina Suomen Kansallisoopperassa.

Toppinen toivoo, että katsojalle jää hieman hämmentynyt olo poistuttuaan oopperasta. Hämmentynyt olo hieman jääkin.

Indigo on aluksi melko perinteistä oopperaa. Toisessa näytöksessä siihen tulee rockoopperamaisia piirteitä varsinkin voimakkaissa kuorokohtauksissa. Vangitsevimmissa ja tunteikkaimmissa kohtauksissa voimakas ja herkkä musiikki vuorottelevat.

Säveltäjien päätös oli hoitaa homma Jaakko Kuusiston johtamalla klassisella orkesterilla. Sähkökitarat jätettiin koteloon.

Indigo on traaginen rakkaustarina Danielin (Markus Nykänen) ja Aurelian (Marjukka Tepponen) välillä. Roihuavan rakkauden sotkee globaali lääketieteellinen salaliitto.

Ylikansallinen lääketehdas on kehittänyt Serenide-lääkkeen, joka on lisännyt tuottavuutta ja saanut ihmiset tulemaan toimeen jopa kahden tunnin yöunella. Seitsemän vuotta myöhemmin alkaa ilmetä tuhoisia sivuvaikutuksia: ihmiset eivät enää pysty nukkumaan, he menettävät mielenterveytensä ja raunioituvat fyysisesti.

Lääkkeen kehittämisessä on käytetty laitetta, jolla on päästy syvälle ihmisen tajuntaan. Mutta kaikkein syvintä tasoa indigoa, jolla Sereniden turvallisuus olisi voitu taata, ei ole koskaan saavutettu. Myös yksi tutkijoista on kuollut kokeissa.

Daniel ja Aurelia sotkeutuvat tutkimukseen, ja lopputulokset ovat tuhoisia.

Toppisen ja Kivilaakson mukaan Indigo muistuttaa perinteisiä romanttisia italialaisia oopperoita, joiden pääteemoja ovat elämää suurempi rakkaus, valta ja ahneus. Kyse on siitä, kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään.

Juoni on melko mutkikas, joten ennen esitystä siihen kannattaa tutustua, jotta esityksessä voi nauttia täysipainoisesti musiikista.

Hetkittäin juonenkuljetus musiikin voimin tuntuu pakotetulta, ja englanninkieli ei tunnu luontevimmalta oopperaan.

Mutta mukana on vahvoja melodioita ja kiihdyttäviä rytmejä.

Markus Nykänen pääroolissa loistaa: hänen äänensä on täynnä tunteikkuutta. Myös Mari Palo on mainio sivuroolissa.

Hetkittäin dystopiamainen lavastus ja visuaalinen ilme toimivat loistavasti.

Indigo tuo varmasti uutta yleisöä Oopperaan ja yllättää vanhoja kävijöitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. 6

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    7. 7

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    8. 8

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. Näytä lisää