Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Hunks-tanssija haetaan suoraan treeneistä TVOF-lavalle

Scandinavian Hunks -tanssiryhmässä esiintyvä Ville Erola testaa tänään, urkenisiko hänelle ura myös laulajana.
Tämäniltaisessa The Voice of Finland -ohjelman ääni ratkaisee -jaksossa lavalle nousee Scandinavian Hunks -tanssiryhmässä esiintyvä Ville Erola.

Ohjelman juontaja Axl Smith käy hakemassa Villen mukaan ohjelmaan Hunksien treenisalilta Helsingistä.

Liikunnanohjaajana ja yrittäjänä työskentelevä Erola, 31, kertoo ettei hän ole aiemmin virallisesti esiintynyt saati keikkaillut bändin kanssa.

– Mielenkiinnolla lähden nyt seikkailemaan tähän kilpailuun. Katotaan miten miehen käy: onko se enemmän lauleskelua vai voisiko minusta tullut jopa laulaja, Erola pohtii.

Äitinsä tukemana The Voice of Finlandiin saapunut raamikas lihaskimppu tulkitsee jaksossa Kim Lönholmin herkän kappaleen Minä olen muistanut.

– Vaikka ei yksikään tuoli kääntyisi, olen tosi tyytyväinen siihen, että olen laittanut itseni tähän tilanteeseen. Sit mä voisin rankaista itseäni, jos haaveilisin jostakin enkä tekisi sen eteen mitään. Mä tsemppaan kaikkia puskemaan kohti unelmia, Erola sanoo.

Katso kuinka Hunks-komistuksen käy, saako hän tuoleja kääntymään.

The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -jaksot torstaisin ja perjantaisin kello 20 Nelosella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

  6. 6

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  7. 7

    Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

  8. 8

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  9. 9

    Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

  6. Näytä lisää