Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Syövästä toipunut Jukka Puotila teki tunteikkaan paluun näyttämölle – yllättyi yleisön reaktiosta

tunteikas paluu
Syövästä toipunut Jukka Puotila teki tunteikkaan paluun näyttämölle.
Loppuunmyydyn Kansallisteatterin pienen näyttämön yleisö osoitti suosiota seisaaltaan. Jukka Puotila kumarsi liikutuksen kyyneleet silmissään.

– Kyllä se herkisti. On ollut niin pitkä aika, kun olen päässyt kunnolla tekemään. Kaiken nyt kokemani jälkeen olin jo vähän joutunut luopumaan ajatuksesta, että palaisin näyttämölle, ja sitten tulee tuollainen reaktio, Puotila sanoo.

– Se oli liikuttava hetki, elämäni kovimpia hetkiä. Jouduin tekemään kaikkeni, että pystyin olemaan siinä hetkessä.

Vielä vähän aikaa sitten ei ollut varmaa, tuleeko Puotila enää jatkamaan rakastamaansa työtään näyttelijänä. Tämän iltapäivän Jukka Puotila Show oli hänen tulikokeensa ennen alkavaa 60-vuotiskiertuetta: se oli testi siitä, onko Puotilasta vielä vetämään pitkää komiikka- ja imitaatioshow’ta.

Näytöksen jälkeen vastaus oli kristallinkirkas niin yleisölle kuin näyttelijälle itselleen. Yleisö nauroi ja antoi raikuvia väliaplodeja läpi show’n.

– Tämä vahvisti sitä tunnetta, että voin lähteä kiertueelle. Jos tämä ei olisi onnistunut, niin minun olisi pitänyt tehdä päätökset myös jatkon suhteen.

Puotila sanoo, että huumori on hänelle myös selviytymiskeino.

– Pitää katsoa ettei puhu mitä sylki suuhun tuo, kun ei ole enää sylkirauhasta, Puotila vitsaili show’ssa.

Suusyövästä toipuneen Puotilan sairaudesta muistutti vitsien lisäksi vain se, että hän joutui ottamaan imitaatioryöpytyksen väliin hörppyjä vesilasista.

Puotila tunsi yleisön tuen.

– Tunsin heti, että yleisö on puolellani. Tunnelma oli kannustava. Sen kokeminen on hienoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    3. 3

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    6. 6

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    7. 7

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    8. 8

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    9. 9

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    10. 10

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    3. 3

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    6. Näytä lisää