Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Michael Keaton tutkii katolisen kirkon synkkiä salaisuuksia uutuuselokuvassa: ”En ole ikinä ymmärtänyt pappien palvontaa”

Spotlight-elokuva kertootoimittajista, jotka vuonna 2001 paljastivat katolisen kirkon piirissä pitkään harjoitetun ja tietoisesti salatun lasten seksuaalisen hyväksikäytön.
Amerikkalaisnäyttelijä Michael Keaton, 64, oppi keskustelemaan lapsuudenkodissaan Pennsylvaniassa. Katolilaisprotestanttisessa suurperheessä tarkasteltiin asioita monesta eri näkökulmasta.

– Vanhempieni nuoruudessa oli iso asia, jos ihmiset menivät naimisiin yli uskontorajojen. Äitini oli harras katolinen, joka teki sekä lähetystyötä että hyväntekeväisyystyötä, mutta ei mennyt ikinä toimissaan äärimmäisyyksiin. Häntä arvostettiin yhteisössä. Esimerkiksi nunnat nousivat seisomaan, kun hän astui kirkkoon, vaikka hän ei toivonut sellaista huomiota, ystävällinen Keaton muistelee.

Keaton kävi katolista koulua 14-vuotiaaksi asti.

– Tykkäsin olla kuoripoika sekä puhua hyveistä ja paheista, mutta kyseenalaistin kirkon instituuttina. Opin vanhemmiltani kaksi eri uskontoa, joten en voinut uskoa vain yhteen näkemykseen. Minun oli vaikea kuvitella, että vain äitini pääsisi taivaaseen, mutta tinkimätön työmiesisäni ei, koska hän oli protestantti.

Hän muistaa elävästi kaksi pappia lapsuudestaan.

– Toinen oli kovis, joka joi paljon. Toinen taas auttoi koulussa, pesi ikkunoita ja korjasi koulubussia, joka oli usein rikki. Jos bussi ei käynnistynyt, hän vei meitä lapsia kotiin omalla autollaan.

Keaton suhtautui heihin niin kuin muihinkin naapureihin.

– En ole ikinä ymmärtänyt pappien palvontaa. He ovat ihmisiä, niin kuin kuka muu tahansa.

Maanmittaajana ja insinöörinä työskennellyt George-isä otti osaa aktiivisesti kunnallispolitiikkaan.

– Ruokapöydässä puhuttiin yleensä politiikasta, uskonnosta, paikallisista tapahtumista sekä meidän lasten tekemisisistä. Minulla on kuusi vanhempaa sisarusta. Kaksi vanhinta siskoa muutti kotoa pois, kun olin nuori. Sitten yksi veljistäni lähti opiskelemaan ja meni sen jälkeen ilmavoimiin. Joten porukka pieneni aika nopeasti ruokapöydässä. Aina välillä joku muutti takaisin vuodeksi tai pariksi. Mutta millä kokoonpanolla tahansa söimme illallista, olivat keskustelut aina mielenkiintoisia.

Utelias poika kiinnostui jo silloin uutisista, ja luki sanomalehden joka päivä.

– Olen koukussa uutisiin. Aamuni ei ala kunnolla, ellen luen sanomalehteä. Ahmin sen aamulla. ja kannan mukanani koko päivän. Opin aina jotain uutta. Luen ensimmäisenä taloussivut.

Keaton asuu osan vuodesta syrjäseuduilla Montanassa. Sinne päivän lehteä ei toimiteta.

– Turvaudun silloin tablettiversioon, mutta en nauti sähköisen lehden lukemisesta yhtä paljon kuin paperiversiosta, sillä jutut on vaikeampi löytää. Katson uutisia myös televisiosta ja kuuntelen niitä radiosta.

Toimittajan työ kiinnosti Keatonia ennen kuin näytteleminen vei hänet mennessään. Hän on esittänyt toimittajaa kolmesti: The Paper (1994), Live from Baghdad (2002) ja Spotlight (2016).

– Hyvä toimittaja on tinkimätön ja sitkeä, hänellä on korkea moraali ja hän raportoi aiheesta neutraalisti. Nykyään joka puolella tarjotaan mielipiteitä, mutta tiukkaa faktaa on vaikeampi saada. En oleta, että jutut ovat aina oikein, mutta niissä ei saisi olla suuria virheitä.

Spotlight kertoo Boston Globe -sanomalehden reportaasista, jossa ryhmä tutkivia toimittajia paljastaa laajan seksiskandaalin, joka kohdistuu joukkoon katolisen kirkon pappeja.

– Lapsiin kohdistuva seksuaalirikos on anteeksiantamatonta. Silti haluan uskoa, että kysymys on yksilöistä eikä kirkosta, sillä usko on tärkeä osa monen ihmisen elämää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    8. 8

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    9. 9

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    10. 10

      Nämä kehtaa jättää yöpöydälle! 13 supertyylikästä seksilelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää