Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Muumeista uusi kansainvälinen tv-sarja – takana Oscar-palkittu ohjaaja ja Silta-sarjan tuotantoyhtiö

Muumit
Muumeista aletaan tehdä uutta kansainvälistä tv-sarjaa.
Tove Janssonin luomista Muumeista on tulossa uusi, kansainvälinen televisiosarja. Tulevasta animaatiosarjasta tiedotettiin viikonloppuna Muumien virallisilla verkkosivuilla, ja asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Helsingin Sanomat.

Miljoonaluokan projektiksi kuvaillun hankkeen takana on nimekkäitä tekijöitä, sillä sarjan ohjaajaksi on kiinnitetty Oscar-palkittu brittiohjaaja Steve Box, joka on tunnustautunut kovaksi muumifaniksi. Sarjan tuottaa puolestaan ruotsalainen Filmlance-tuotantoyhtiö, joka on aiemmin tehnyt muun muassa ylistettyä ja supersuosittua Silta-sarjaa.

Steve Box saavutti Oscarin vuonna 2006, kun hän toimi toisena ohjaajana ja käsikirjoittajana Wallace ja Gromit: Kanin kirous -animaatiossa.

– Aluksi mietittiin ohjaajia Disneyltä ja Pixarilta. Sitten ystäväni, käsikirjoittaja Laurie Hutzler ehdotti, että minulla ja Stevellä menisivät kemiat intuitiolla hyvin yhteen. Brittiläinen herkkyys sopii hyvin Toven materiaaliin. Steve on tässä sydämellä mukana, projektin luova johtaja, suomalainen Marika Makaroff kertoi HS:lle.

Sarjan tuottajina toimivat puolestaan Cate Elliott ja Bafta-palkittu John Woolley.

Sarja tehdään läheisessä yhteistyössä Tove Janssonin veljentyttären Sophia Janssonin kanssa. Sophia Jansson valvoo sarjan tuotantoa ja sitä, millaisena hahmot esitetään.

Makaroffin mukaan sarjan tekeminen on vasta alkamassa ja sen ensimmäiset jaksot voivat olla valmiita aikaisintaan loppuvuonna 2018. Edellisen kerran Muumeista tehtiin tv-sarjaa 1990-luvun alussa.

HS:n mukaan sarjan työnimi on Muumi ja sen alaotsikko on Roadmap to Happiness, eli suomeksi tiekartta onnellisuuteen. Tekijöiden suunnitelmissa on tehdä Muumeista kaikkiaan 52-jaksoinen kokonaisuus.

– Tämä on jättimäinen projekti. Suunnitelmista ei voi vielä paljoa kertoa, ettei mene vikaan, Makaroff sanoi HS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    2. 2

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    7. 7

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    8. 8

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    9. 9

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    10. 10

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    2. 2

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää