Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Katri Sorsa julkaisi erikoisen alastonkuvan – juhlistaa uutta työtään

alastonkuva
Alastonkuvan solariumista julkaissut Katri Sorsa on innoissaan uudesta työstään.
Bloggaaja ja tv-persoona Katri Sorsa julkaisi Instagramissaan sinihehkuisen alastonkuvan itsestään solariumissa. Kuvatekstissä Sorsa kertoo aloittavansa uuden työn ensi viikolla.

– Hieman rusketusta kalpealle kotiäidille, huhtikuussa kaksi vuotta täyttävän Elias-pojan äiti kirjoittaa kuvatekstissä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Television chat-ohjelmista ja Viidakon tähtöset -ohjelmasta tuttu Sorsa kertoo IS:lle aloittavansa jälleen ensi viikolla televisiotyöt.

– Meillä alkaa mieletön ostos-tv, jota juonnan. Ensimmäinen lähetys on noin kahden viikon päästä, innostunut Sorsa kertoo.

Sorsa kertoo, että Elias-poika on isovanhempien hoidossa työpäivien ajan, mutta Katri ja hänen Sasu-puolisonsa etsivät myös parhaillaan luotettavaa lastenhoitajaa.

– Olen niin kiinni rintaruokitussa pojassa, että vaikeaa aloittaa työt taas, Sorsa kertoo.

Katri Sorsa on viime aikoina ollut julkisuudessa juuri äitiyden vuoksi. Sorsa on avoimesti puhunut muun muassa taaperoimetyksen, perhepedin ja lapsentahtisen kasvatuksen puolesta.

Videolla Katri Sorsa kertoo IS:n haastattelusta, kuinka hän Sasu-puolisonsa kanssa pitää huolen seksielämästä lapsiperhearjen keskellä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  2. 2

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  3. 3

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  4. 4

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  5. 5

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  6. 6

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  7. 7

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  8. 8

    Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

  9. 9

    Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

  10. 10

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  10. 10

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  2. 2

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  3. 3

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  4. 4

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  5. 5

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  6. Näytä lisää