Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Miksi Elastinen ja Antti Tuisku ovat ehdolla Iskelmä-gaalassa, mutta JVG ja Sanni eivät?

Iskelmä-gaala
Perjantaina Tampere-talossa pidettävässä Iskelmä-gaalassa palkitaan menneen vuoden parhaita iskelmäartisteja ja -kappaleita.
Kuten muutamina aiempinakin vuosina, tämänvuotisenkin Iskelmä-gaalan palkintoehdokkaiden listalla on hieman yllättäviä nimiä, joiden musiikkia ei genreuskollisesti voisi kovin äkisti luokitella iskelmäksi.

Vuoden miesartistiksi Iskelmä-gaalassa on ehdolla esimerkiksi räppäri Elastinen yhdessä Pate Mustajärven, Juha Tapion ja Anssi Kelan kanssa. Vuoden Iskelmä -tittelistä kisaa puolestaan Antti Tuiskun dance-versio Vicky Rostin Sata salamaa -kappaleesta ja Tuisku on ehdolla myös Vuoden viihdyttäjäksi.

Toisaalta ehdokaslistalta puuttuu muutamia menestyksekkäitä suomalaisartisteja, joiden musiikki menee genren puolesta samaan kategoriaan Antti Tuiskun ja Elastisen kanssa. Esimerkiksi pari vuotta Iskelmä-gaalan palkintopöydän puoliksi tyhjentänyt Cheek, räppäriduo JVG tai Sanni eivät ole ehdolla yhdessäkään kategoriassa.

Miksi Elastinen ja Antti Tuisku ovat iskelmää, mutta JVG, Cheek ja Sanni eivät ole, Iskelmä-gaalaa järjestävän Iskelmä-radiokanavan ohjelmajohtaja Ari Ojala?

– Viimeiseksi mainituilta artisteilta ei tullut menneen vuoden aikana ulos kappaleita, jotka olisivat soineet Iskelmä-kanavalla eivätkä ne siksi olleet niin sanotun iskelmäyleisön mielestä vuoden merkittävimpiä kappaleita. Pohjalla palkintokategorioiden ehdokasvalinnassa on se, että kyseisten artistien kappaleet olisivat soineet Iskelmä-kanavalla, Ojala perustelee.

Elastisen ja Antti Tuiskun ehdokkuudet selittyvätkin kappaleiden Eteen ja ylös sekä Sata salamaa menestyksellä Iskelmä-kanavalla.

– Se raja voi olla hiuksenhieno. Yksi biisi voi jo kallistaa artistin ehdokkaaksi Iskelmä-gaalassa, Ojala sanoo.

Pari vuotta Cheek palkittiin Iskelmä-gaalassa vuolaasti, mutta nyt Iskelmällä soinut Sillat-kappale ei saanut äänestyksessä tarpeeksi suurta yleisöä taakseen, jotta jäähallikiertueella oleva räppäri olisi voinut nousta ehdokkaaksi. Sama peruste toteutui Ojalan mukaan myös Sannin ja JVG:n kohdalla.

– Iskelmä ei tunne kovin tarkkoja genrerajoja, koska iskelmähän tarkoittaa iskusävelmää eli hittiä. Cheekhän teki räpistä iskelmää, kun koko kansa alkoi tykätä hänen musiikistaan ja siksi esimerkiksi Timantit on ikuisia ja Parempi mies soivat kanavallemme hyvin runsaasti. Mutta kaikki Cheekin kappaleet eivät sovellu iskelmään, ja sama koskee esimerkiksi JVG:täkin.

– JVG:n musiikki on sen verran paljon urbaanimpaa, ettei se oikein mahdu iskelmärajojen sisälle. Mutta se ei tarkoita, etteikö JVG voisi soida Iskelmällä ja olla gaalassa ehdokkaana. Meillä on oma tapamme määritellä, mitä iskelmä on, ja ne asetetut rajat ovat tarvittaessa rikottavissa.

Iskelmä-gaalan palkinnot jaetaan perjantai-iltana Tampere-talossa. Ilta-Sanomat raportoi gaalan tapahtumista paikan päältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    10. 10

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää