Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Saturday Night Livelle uusi esitysaika – näin muutosta kommentoi MTV:n sisältöjohtaja

SNL
SNL:n esitysaika siirtyi tuntia myöhemmäksi.
Parhaaseen katseluaikaan lauantai-iltana pyörivä Saturday Night Live ei ole onnistunut houkuttelemaan toivotulla vetovoimalla katsojia.

MTV-kanava uudistaa yllättäen lauantai-illan ohjelmaansa. Kanavalla primetimeaikaan lauantaina pyörivä Saturday Night Live esitetään ensi lauantaista lähtien tuntia aiempaa myöhemmin, klo 21.00.

Milloin teitte päätöksen muuttaa SNL:n esitysaikaa myöhemmäksi, MTV:n sisältöjohtaja Marko Karvo?

– Tänään.

Kaikkein nuorimmat katsojat ovat yhdeksän aikaan pois television äärestä. Antaako myöhempi esitysaika mahdollisuuden roisimmille vitseille?

– Ohjelman luonne sopii paremmin esitettäväksi klo 21.00 jälkeen. Toki tämä antaa lisämahdollisuuksia tehdä irrottelevampaa huumoria.

Liittyykö ohjelmamuutoksiin se, että Nelosen Haluatko miljonääriksi? tuli samaan aikaan?

– Kilpailutilanne toki vaikuttaa, mutta teemme ensisijaisesti päätökset omien ohjelmien kautta. Klo 21 esityspaikka antaa ohjelmalle enemmän vapauksia huumorin suhteen.

Onko muita muutoksia erityisesti SNL:n suhteen luvassa?

– Ei ole.

Miten näyttelijät ovat esitysajanmuutoksen ottaneet vastaan?

– Ilmeisen hyvin, he ovat erittäin innoissaan muutoksesta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    3. 3

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    10. 10

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    3. 3

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää