Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Jutta Gustafsbergin 6+1 vinkkiä – Näin säilytät treenimotivaation

treenaus
Tv:stä tutut liikunta ja terveysgurut neuvovat, kuinka hiipunut

laihdutus- ja treenimotivaatio saadaan uuteen nousuun.
Vuodenvaihteen jälkeen kuntosalit täyttyvät uudenvuodenlupauksen tehneistä kuntoilijoista. Joulun herkutteluista kertyneet lisäkilot yritetään pudottaa vimmatulla salitreenillä tai dieetillä. Muutaman viikon ankaran rutistuksen jälkeen into kuntoiluun kuitenkin lopahtaa ja saatetaan jämähtää takaisin sohvalle sipsipussi kourassa.

Lifestyle-ohjelmien terveysguru Jutta Gustafsberg nimeää liian raadollisen suhtautumisen omaan itseensä olevan monen laihduttajan kompastuskivi. Kuntoilu saatetaan aloittaa intoa puhkuen, mutta kun tuloksia ei heti nähdäkään, loppuu myös treenimotivaatio.

– Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin ainainen valitus, että on jenkkakahvat, vähän liikaa reisissä tai käsivarret hyllyy. Joko opettelet rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, liikakiloineen päivineen, tai pistät itsesi kuntoon! Gustafsberg sanoo ja jatkaa.

– Ihmisten pitäisi löytää armollisempi suhtautuminen omaan itseensä. Monilla se menee siihen pisteeseen, että aina peiliin katsoessa näyttää jostain syystä omaan silmään huonolta.

Gustafsberg kannustaa kuntoilijoita kokeilemaan rohkeasti uusia lajeja ja pitämään mielessä selkeän tavoitteen, johon toivoo pääsevänsä urakan päätteeksi.

– Jos se uudenvuodenlupaus lässähti, niin uusi tsemppi vaan päälle. Selkeän viikkosuunnitelman tekeminen ja se, että merkkaa vaikka kalenteriin ne päivät, jolloin menee lenkille tai salille auttavat pitämään kiinni treenistä. Tietty kilomäärä tai vaikka karisevat sentit ovat selkeä ja hyvä tavoite. Tavoitteen asettaminen auttaa elämänmuutoksessa, hän vinkkaa.

Gustafsberg sanoo huomanneensa monen myös arastelevan personal trainerin apua elämäntaparemontin alussa, vaikka vertaistuki laihduttamisessa ja kuntoilussa on tärkeää.

– Personal trainerin laatima treeniaikataulu ja ruokavalio auttavat liikkeelle. Yleensä se auttaa, jos on niin sanotusti tekemisistään tilivelvollinen toiselle. Jos ei ole varaa personal trainerin palveluihin, niin netin kautta löytyy vaikka kuinka paljon ilmaisia sivustoja, joista löytyy vinkkejä, tai sitten voi yrittää saada kaverin mukaan treeneihin tsemppaamaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Istanbulin keskustassa räjähdys jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    8. 8

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    9. 9

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    10. 10

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Istanbulin keskustassa räjähdys jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää