Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Brittibändin onnettomuus Ruotsissa edelleen mysteeri: ”Meillä ei ole vastauksia”

onnettomuus
Brittibändi Viola Beachin jäsenet ja heidän managerinsa menehtyivät auto-onnettomuudessa Södertäljessä Ruotsissa kaksi viikkoa sitten. Onnettomuuden syy on edelleen epäselvä.
Yhtyeen auto suistui sillalta kanaaliin 25 metristä Södertäljessä, noin 30 kilometrin päässä Tukholmasta.

Onnettomuuden syy on edelleen epäselvä vaikka poliisit ovat tutkineet asiaa koko ajan.

– Emme ole löytäneet mitään, mikä poikkeaisi normaalista, poliisin tutkija Lars Berglund kertoo Aftonbladetille.

Yhtyeen järkyttävä kohtalo on herättänyt paljon huomiota Ruotsissa ja Britanniassa. Brittilehti The Sun uutisoi välillä, että kaksi sillalla olevaa merkkivaloa ei ole toiminut, mutta Berglundin tietoon ei tällaista ole tullut.

– Tähän mennessä näyttää siltä, että kaikki järjestelmät ovat toimineet kunnolla eikä kukaan ole poikennut käytännöistä, Berglund sanoo.

– Siitä ei ole viitteitä, että varoitukset eivät olisi toimineet, Johan Tjerneng Ruotsin liikennevirastosta toteaa.

Noin 100 metrin päässä sillasta on liikennekamera, johon on tallentunut bändin viimeiset hetket. Itse onnettomuus ei kuitenkaan näy videolla ja kuva on todella huonolaatuista.

– Nämä kamerat on tehty pääasiassa liikenneruuhkien seuraamiseen. Niitä ei ole tehty yökuvaukseen, Tjerneng kertoo.

Myös Ruotsin poliisi vahvistaa, että kyseinen video on olemassa, mutta ei usko, että siitä selviää onnettomuuden syytä.

Tällä hetkellä poliisi odottaa ruumiinavauksien tuloksia. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa, milloin ne valmistuvat.

– Meillä ei ole vielä vastauksia, enkä tiedä milloin saamme niitä. Se ottaa oman aikansa, Berglund sanoo.

Onnettomuudessa menehtyivät yhteen laulaja Kris Leonard, kitaristi River Reeves, basisti Tomas Lowe ja rumpali Jack Dakin, sekä heidän managerinsa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. 6

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    7. 7

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Ohjaajalegendalta raju paljastus aikansa kohuelokuvasta – raiskauskohtaus tehtiin ilman nuoren naistähden suostumusta

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. Näytä lisää