Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Väite: Bruce Springsteenillä oli suhde varatun kotiäidin kanssa

SUHDEVÄITE
Oikeudessa esitettyjen väitteiden mukaan Bruce Springsteen aiheutti 17 vuotta yhdessä olleen parin avioeron.
Rocklegenda Bruce Springsteen on kirjoittanut vuodesta 2009 lähtien omaelämäkertaa nimeltä Born to Run. Kirja ilmestyy eri puolilla maailmaa 27. syyskuuta 2016. Myös suomenkielinen versio julkaistaan yhtäaikaa alkuteoksen kanssa.

Tulevassa Born to Run -kirjassa ”Pomo” kertoo tiestään muusikoksi sekä erittäin avoimesti rakkauksistaan ja tarinoista kappaleiden takana. Kustannusalalla oleva lähde kertoo Daily Mailille, että kirjassa kerrotaan myös Brucen rakkauselämän hairahduksista.

– Tässä projektissa olen tehnyt yhden lupauksen: paljastan lukijalle mieleni, Bruce kertoo.

Nähtäväksi jää kerrotaanko kirjassa tarkemmin myös hänen väitetystä suhteestaan Ann Kellyyn.

Ann Kelly on newjerseyläinen kotiäiti, jonka ex-mies Arthur Kelly väittää rocklegendan aiheuttaneen heidän avioeronsa.

Miehen väitteiden mukaan Annin ja Brucen suhde alkoi kuntosalilla vuonna 2005. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa, Ann Arthurin ja Bruce Patti Scialfan kanssa. Ann oli ulkonäöltään kuin Pattin kaksoisolento.

Oikeudessa esitettyjen papereiden mukaan laulaja ei voinut olla huomaamatta Annia ja lopulta mies oli tuijottanut ”kuntosalin parasta takamusta”, joka kuului Annille. Suhde jatkui lounaiden, kahvittelujen ja keikkojen merkeissä. Avioeropapereiden mukaan Bruce on tunnustanut ajatelleensa Annia aina ollessaan kiertueella ja pari oli hulluna toisiinsa. Jopa silloin kuin Arthur oli sydänleikkauksessa, Ann oli nähty Brucen seurassa ravintolassa.

Viimeinen pisara Arhurille oli se, kun todistaja oli nähnyt Annin ja Brucen suutelevan kuntosalin parkkipaikalla ja vuonna 2009 mies haki avioeroa.

Sekä Bruce että Ann kielsivät suhteen olemassaolon ja Bruce kutsui väitteitä perusteettomiksi ja rumiksi huhuiksi.

Jos väitteet pitävät paikkansa, niiden ei luulisi yllättävän Brucen Patti-vaimoa, sillä heidän oma suhteensa alkoi, kun Bruce oli vielä naimisissa ex-vaimonsa näyttelijä Julianne Phillipsin kanssa. Bruce ja Patti menivät naimisiin vuonna 1991 ja heillä on kolme yhteistä lasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    8. 8

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. Näytä lisää