Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Suomen Bachelor-Juha: tällaisen kumppanin haluan

Haastattelu
Tänään julkistettiin Suomen Bachelor, joka etsii uutuussarjassa unelmiensa naista.
Tänään julkistettiin Suomen Bachelor, 37-vuotias espoolainen Juha Rouvinen, joka etsii unelmiensa naista Livin uudessa tosi-tv-ohjelmassa.

Hän kertoo valinneensa 17 ihmisen joukosta lopulta sen, jonka kanssa oli heti aamusta hyvä olla.

– Tärkeintä on, että kumppani tuo hyvää energiaa.

Komea ja tunteikas Juha Rouvinen kertoo Ilta-Sanomien studiohaastattelussa, että hänelle kumppanin valinnassa tärkeintä on se, että toisen kanssa on hauskaa ja helppoa. Hän halusi testata asiaa hyvin arkisilla asioilla unelmien lomakohteessa Etelä-Afrikassa, jossa hän vietti kymmenen naisen kanssa kolme unohtumatonta viikkoa.

– Testasin tyttöjä eräänä aamuna siten, että menin herättämään heidät. Halusin tietää, kenellä on heti aamusta hyvä energia ja ketkä taas ovat syöneet ärripurrimuroja. Se kertoo paljon ihmisestä, Juha sanoo.

Juhan mielestä itsestä on helppoa antaa hyvä vaikutus kolmen tähden Michelin-ravintolassa, mutta tärkeintä on se, mitä tapahtuu arkisten asioiden keskellä.

Kaksoslasten isä halusi varmistaa myös, että kumppaniehdokas on valmis perhe-elämään.

– Tällaiset asiat piti selvittää aika nopeasti.

Hän kertoo videolla, miten rankka ja toisaalta palkitseva kokemus kolmen viikon matka oli.

– Se oli yhtä tunteiden vuoristorataa. En tiennyt, että voin tuntea tällaisia tunteita kolmen viikon aikana. Siinä oli myös paljon tuskaa ja luopumista.

– Moni mies varmasti kuvittelee, että tämä on unelmien pesti: voin vain valita kymmenestä naisesta sen ihanimman. Mutta todellisuus oli jotain ihan muuta.

Juha ihastui lopulta neljään naiseen. Valinta oli vaikea, mutta kaikkein vaikeinta oli olla yhtaikaa ihastunut neljään eri naiseen.

– Lopullisen valinnan tein sen perusteella, mitä sydän ja intuitio sanoo. Mietin, ketä ihmistä mietin eniten siten, että hän sopisi siihen omaan arkeeni.

Katso tuore videohaastattelu Ilta-Sanomien studiolta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    5. 5

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    9. 9

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    5. 5

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    6. Näytä lisää