Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Ei herkimmille – tiededokumentissa leikataan oikeat kädet ja jalat

tv-arvio
BBC:n dokumentissa tutustutaan jalkojen rakenteeseen tieteelle testamentattujen ruumiiden avulla.
Tiededokumentti: Ihmisen mekaniikka, torstaina Teema klo 21.00

Jälleen BBC:n Tiededokumentti on aiheeltaan ja toteutukseltaan erinomaisen mielenkiintoinen. Kaksiosaisessa Ihmisen mekaniikassa tohtori George McGavin tutki viime jaksossa ihmisen käsiä, ja nyt ovat vuorossa jalat. Molemmat jaksot nähdään uusintana vielä peräkkäisinä viikonloppuina sekä myös torstaisin.

Katsojalle kuitenkin varoitus ennen jaksojen katselua: ohjelmissa leikellään osiin oikeat käsi ja jalka. Nämä ovat sellaisten ihmisten raajoja, jotka ovat aikanaan testamentanneet ruumiinsa tieteen hyväksi. Niinpä tutkijatiimi voi veitsineen avata Jalat-jaksossakin todellisen ihmisjalan näyttääkseen, millaisia kerroksia se sisältää ja miten lihakset sekä jänteet toimivat.

Täytyy myöntää, että varsinkin käden leikkely käänsi vatsaa.

Toisaalta jalan operoiminen ei enää tunnu niin luotaantyöntävältä. Onneksi ohjelma sisältää paljon muutakin tutkimustietoa, hyvin kuvitettuja lyhyitä kokeita, urheilijoiden vauhdikasta liikehdintää ja animoituja osia, joissa selitetään jalan rakennetta sekä toimintaa.

Ihminen ottaa yleensä tuhansia askeleita päivittäin, mutta tulee harvoin ajatelleeksi koko asiaa tai sitä, miten tärkeät jalat ovat liikkumisen kannalta. Ohjelma saa ajattelemaan myös raajojen hyvinvointia, vaikka ei siihen keskitykään. Joka tapauksessa tekee mieli pitää kunnolla huolta omista jaloistaan, kun näkee, mihin kaikkeen nämä hyvin suunnitellut raajat pystyvät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. 6

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    7. 7

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. Näytä lisää