Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Kruununprinsessaparin yhteiset 15 vuotta – Victorian ja Danielin tärkeät vuosiluvut

Kruununprinsessapari
Toinen lapsi kruunasi vuonna 2000 syntyneen tarun.
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat kulkeneet yhdessä pitkän matkan aina tukholmalaiselta kuntosalilta Karoliinisen sairaalan synnytysosastolle.

1999

Daniel Westling alkoi käydä tukholmalaisella kuntosalilla.

2000

Daniel tutustui Victoriaan, kun kruununprinsessa palasi Yhdysvalloista Ruotsiin. Victoria alkoi treenata samalla Regeringsgatanilla sijaitsevalla Master Training -salilla.

– Tunsin oloni turvalliseksi hänen seurassaan ensi hetkestä saakka, Victoria on kertonut.

2001

Daniel aloitti Victorian personal trainerina

2002

Pari tuli julkisuuteen 30.5.2002.

Suhteen kerrotaan olleen aina äärimmäisen romanttinen. Vaikka Victorian lähipiiri Danielin hyväksyikin, meni pitkään, ennen kun häntä alettiin pitää sopivana kruununprinsessan puolisoksi. Konservatiivisimmat tukholmalaiset pitivät häntä tyylittömänä ja sopimattomana kuninkaalliseen perheeseen.

2004

Daniel antoi ensimmäisen haastattelunsa The Tension –opiskelijalehdelle. Hän kertoi haluavansa perustaa perheen.

Saman vuonna Daniel osallistui ensimmäisen kerran Victorian kanssa kruununprinsessan viralliseen ohjelmaan: jääkiekko-otteluun Globenissa.

2006

Daniel osallistui ensimmäisen kerran koko kuningasperheelle järjestettyyn viralliseen tapahtumaan: kuninkaan syntymäpäiväillalliselle.

Samana vuonna Daniel kutsuttiin ensimmäisen kerran kruununprinsessan syntymäpäiväjuhlille.

2008

Daniel vuokrasi asunnon Drottningholmista. Victoria asui vain parin sadan metrin päässä.

2009

Pari kihlautui 24.2.2009.

2010

Häät 19.6.2010

2011

Odotettu uutinen: Victoria odottaa ensimmäistä lastaan.

2012

Prinsessa Estelle syntyy 23.2. 2012.

2016

Pikkuprinssi syntyy 2.3.2016.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

    10. 10

      Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää