Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Anna: Mira Luodin veli kuoli äkillisesti syöpään

Suru-uutinen
Soolouraansa käynnistelevän laulajan veli sairastui syöpään syksllä ja menehtyi tammikuussa.
PMMP-yhtyeestä tuttu, nyt soolouran aloittanut Mira Luoti kertoo Anna-lehdessä veljensä kuolemasta. 38-vuotiaan laulajan veljellä diagnosoitiin syöpä viime syksynä, ja hän kuoli tammikuun alussa.

– Veljeni sairastui yllättäen syöpään. Jatkoimme silti biisien tekoa, sillä se oli veljeni toive. Aina, kun uusi biisi valmistui, lähetin sen veljelleni kuunneltavaksi, Luoti kertoo lehdessä.

Luoti julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa ensi syksynä. Hän omisti yhden tulevan levynsä kappaleista veljelleen ja ehti myös soittaa sen hänelle.

– Menin hänen viereensä, ja makasimme yhdessä sängyllä. Hän kuunteli kappaleen, avasi silmänsä, hymyili ja iloitsi kappaleesta.

Veljen sairaus oli kova paikka Luodille. Viime vuodet ovat olleet hänelle muutenkin raskaita, sillä kesällä 2014 syntyneellä kuopuksella havaittiin sydänsairaus, ja hänen sydämensä pysähtyi kaksi kertaa.

– Suunnittelin pitäväni äitiyslomaa ja nauttivani vauva-ajasta, mutta se ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan. Lapsen sairastuminen muutti kaiken, Luoti kertoi IS:n haastattelussa tammikuussa.

– Kävin läpi kaikki kauheimmat menettämisen pelot. Annoin kaikkien tunteiden tulla ja jouduin päästämään kaikesta irti. Olen kasvanut henkisesti todella paljon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    8. 8

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    9. 9

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    10. 10

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää