Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Lapsiaan ikävöivä Jani Sievinen avautuu perhe-elämästään tv:ssä: ”On henkireikä, että näkee heitä”

Mertaranta ja legendat
Sievinen kertoo Mertaranta ja legendat -ohjelmassa avoimesti perhe-elämästään.
Antero Mertarannan isännöimässä Mertaranta ja legendat -sarjassa vietetään tänä keskiviikkona viisinkertaisen olympiavoittajan, uimarilegenda Jani Sievisen päivää.

Pallopelien ja jutustelun ohella ohjelmassa nähdään tunteikkaita hetkiä, sillä Sievinen kertoo avoimesti entisistä parisuhteistaan ja nykyisestä perhe-elämästään.

– Siellä puhutaan avioeroistani ja miten olen niihin suhtautunut. Yhtään lausuntoa en ole itse antanut, silti niistä on kirjoitettu ja puhuttu. Joku muu on puhunut, Sievinen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille.

Sievinen myöntää, että vuosien varrelle mahtuu synkkiäkin hetkiä ja päiviä, jotka hän mieluusti vaihtaisi pois. Hänellä on takanaan kaksi avioeroa.

Janilla on kaksi poikaa ensimmäisen vaimonsa Susanna Ingerttilän kanssa ja kolme tyttöä toisen vaimonsa Mari Samuelsenin kanssa.

Pojista vanhempi, nyt 18-vuotias Aleksanteri asuu isänsä kanssa. Kolme nuorinta tyttöä asuvat Samuelsenin kanssa Norjassa. Sievisen luona Suomessa he viettävät vuosittain 10-12 viikkoa.

Sievinen toimii tytöille Skype-isänä ja näkee näitä viikoittain videopuhelun välityksellä.

– Me ollaan käytännössä Skypessä pari kolme kertaa viikossa yhteyksissä. Se on oikeastaan mulle sellainen henkireikä, että näkee heitä, Sievinen kertoo.

– Ei se ole helppo tapa elää tai helppoa isyyttä. Urheilusta ei jää juuri mitään ikävää, mutta tämä on sellaista ikävää joka säilyy koko ajan, on jatkuvasti mielessä, legenda kuvailee.

Mertaranta ja legendat TV5:lla keskiviikkoisin klo 21.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. 6

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    7. 7

      Berner uudesta liikennemallista: ”Se joka käyttää, maksaa”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    10. 10

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. Näytä lisää