Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Tässä ovat uudet Temptation Island Suomi -parit!

temptation island suomi
Uudella Temptation Island Suomi -kaudella on luvassa hurjaa kyytiä.
Suositun Temptation Island Suomi -ohjelman toinen kausi alkaa maaliskuun lopussa Nelosella. Ohjelman juontaa ensimmäiseltä kaudelta tuttu Sami Kuronen.

Ohjelmassa neljä pariskuntaa koettelee suhteen kestävyyttä viettelysten saarella. Parien lisäksi toisella kaudella uutta on myös kuvauksissa käytetty tekniikka, joka mahdollisti kuvaamisen kaikkialla ja kaikkina aikoina. Nyt katsojat todella näkevät aivan kaiken, ja luvassa hurjaa kyytiä.

– Toisella kaudella rajoja koetellaan ensimmäisestä jaksosta lähtien. Homma lipsuu lähes kaikilla pareilla kuin huonosti voideltu suksi. Ykköskausi nosti riman tosi korkealle, ja rehellisesti sanoen pelkäsin, että onnistummeko enää pääsemään samaan. Pelko osoittautui nopeasti turhaksi, sillä nyt on tarjolla kaikkien aikojen kausi, Kuronen kertoo Nelosen lähettämässä tiedotteessa.

Satu, 32, ja Mika, 39, Tampere

Satu ja Mika ovat aloittaneet yhteydenpitonsa netissä noin kolme ja puoli vuotta sitten. Kirjapainoalalla työskentelevä Mika on hieman kepulikonstein houkutellut rakennusalan töitä tekevän Sadun mukaan Temptation Islandille. Pariskunnalla on selkeät, mutta melko vapaat säännöt siitä, mitä kaikkea saarella saa tehdä. Houkutuksen käydessä liian kovaksi saa käydä jopa iholle. Normaalielämässä suhteen kompastuskivi on Sadun mustasukkaisuus, joka nousee pintaan sosiaalisen Mikan runsaasta ajanvietosta naispuolisten tuttaviensa seurassa.

Noora, 20, ja Lauri, 20, Lahti

Nooran ja Laurin seurustelu alkoi puolitoista vuotta sitten railakkaissa merkeissä. Pari tapasi ystävän kautta kostean illan tuoksinassa ja lopulta yksi kostea ilta muuttui kahdeksi kosteaksi viikoksi. Temptation Islandille he ovat lähteneet, koska puhelinmyyjänä työskentelevällä Nooralla on alkanut viime aikoina heräämään ajatus biletystä vakaammasta ja vakiintuneemmasta elämästä, eikä nuoripari ole ihan varma, onko oma kumppani juuri se, jonka kanssa kannattaisi ottaa seuraava askel.

Elina, 26, ja Juho, 29, Imatra

Yhteisessä omakotitalossa Imatralla asustavat ja samassa työpaikassakin paperitehtaalla työskennelleet Elina ja Juho ovat olleet yhdessä noin kolme vuotta, ja kihlatkin on vaihdettu jo 3kk seurustelun jälkeen. Pari tapasi Juhon ollessa asiakkaana lähibaarissa, jonka tiskin takana Elina työskenteli. Häistä ja perheestä haaveileva pariskunta on lähtenyt Temptation Islandille tutkimaan, herääkö Juhossa yllättäviä tunteita kolmen viikon eron aikana. Tähän mennessä pisin erossaoloaika pariskunnalla on ollut viikko.

Ida, 20, ja Roope, 19, Vaasa

Ida ja Roope ovat seurustelleet nuoresta iästään huolimatta jo yli kolme vuotta, ja nyt he ovat lähteneet testaamaan, onko aiemmin sählännyt Roope lähihoitajana työskentelevän Idan luottamuksen arvoinen. Idan mukaan luottamuspula on molemminpuolinen, mutta Roope myöntää ohjelman olevan suurempi testi hänelle. Nuorella parilla on tiukat rajat parisuhdekokeilulleen – toisten kanssa nukkuminen ja suuteleminen ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Temptation Island Suomi 2 alkaen 23. maaliskuuta keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Anna-Maija Tuokon sähäkän seksikäs esitys lumosi Tanssii tähtien kanssa -tuomariston: ”Huh huh, mitä kyytiä!”

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää