Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Kaksi Emmaa napannut Sanni: ”Tämä vuosi on kasvattanut mua tosi paljon ihmisenä”

Emma-gaala
Viimeinen vuosi on ollut Sannille opettavainen.
Laulaja-lauluntekijä Sanni voitti perjantain Emma-gaalassa kaksi palkintoa. Hänet palkittiin vuoden naissolistina ja lisäksi 2080-luvulla-kappaleesta hän sai Vuoden biisin Emman.

– Tuntuu älyttömältä. Olen tosi onnellinen. Viime vuosi oli mulle iso vuosi, mutta en odottanut mitään tällaista. Tein tämän eteen paljon duunia ja nautin joka hetkestä, ja musta on ihanaa, että tämä vuosi, joka on kasvattanut mua tosi paljon ihmisenä, tuo mulle vielä tällaisen kaiken lisäksi, Sanni sanoi Vuoden naissolisti -Emman jälkeen.

Mikä viime vuodessa oli kaikista kasvattavinta?

– Varmaan se, että ikää tuli vähän lisää, niin kuin joka vuosi. Kyllä siinä vähän kasvaa.

Sanni sanoo tulleensa viimeisen vuoden aikana henkisesti entistä vahvemmaksi.

– Olen yleensä ollut sellainen Pikku Myy -tyyppinen tapaus, eli mä en hirveästi mieti, mitä muut ajattelevat musta. Mutta viime vuonna päätin viimeistään ja lopullisesti, ettei mun tarvitse miettiä yhtään mitään, mitä muut ajattelevat. Sen näkee jo tästä mun uusimmasta sinkusta (Että mitähän vittua), että mä olen nyt paljon vapautuneempi. Haluan tehdä vain hyvää musaa ja kertoa, miltä musta tuntuu – ihan sama, onko se yleisesti hyväksyttyä tai ei. Musta on ihanaa olla oma itseni.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. Näytä lisää