Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Tuukka Temonen selittelee JVG:n lyttäämistä Facebookissa: ”Musiikkituottajat osoittivat huonoa harkintaa”

emma-gaala
Ohjaaja Tuukka Temonen selittää Facebookissa, miksi JVG ei hänen mielestään ansaitse vuoden yhtyeen -Emma-pystiä.
Apulannan entinen basisti, ohjaaja Tuukka Temonen, tylytti eilen illalla Twitterissä vuoden yhtyeen Emman voittanutta JVG:tä.

– Anteeks nyt vaan, mut mikä v**un yhtye JVG, Temonen twiittasi eilen.

Temonen keskusteli aiheesta myös muusikko-näyttelijä Roope Salmisen kanssa, joka totesi JVG:n olevan kovin bändi Haloo Helsingin ollessa tauolla. Salmisen kommentti ei kuitenkaan muuttanut Temosen mielipidettä, joka jatkoi JVG:n solvaamista toteamalla muun muassa ”Ville Kallen ja Jaren” soittavan MacBookia. Lisäksi Temonen pohti, että mistä lähtien J. Karjalaisen musiikki on ollut rockia.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Lauantaina Temonen selitti sanomisiaan julkisessa Facebook-julkaisussa.

– Mun mielestä Musiikkituottajat osoittivat huonoa harkintaa asettamalla JVG:n vuoden yhtye -kategoriaan. Yhtye tällaiselle menneen maailman miehelle sitten loppujen lopuksi tarkoittaa bändiä, jossa pääsääntöisesti on perinteisiä instrumenttejä, Temonen toteaa ja jatkaa.

– Musiikintuottajien tulisi myös tukea soitto- ja bändiharrastusta.

Temonen toteaa, että bändissä soittamisessa on paljon sosiaalisia ja yhteiskunnallisia positiivisia vaikutuksia.

– Puhumattakaan siitä, että musiikin soittaminen ja opetteleminen, kehittää aivoja ja opettaa kärsivällisyyttä nykyaikaisessa nopeassa maailmassa. Soittaminen on taito, jota tulisi arvostaa aikakauden trendeistä huolimatta.

– Toivonkin, että Musiikkituottajat yrittäisivät kannustaa perinteisten bändisoittimien pariin vuotuisissa palkintoseremonioissaan, eikä vain keskittäisi palkitsemistaan laulutaiteeseen. Emma-gaalassa on niin paljon kategorioita, jossa voi palkita näitä kaupallisesti menestyneitä "yhtyeitä".

Temonen toteaa, ettei toivo keskustelun ajautuvan siihen, millainen musiikki on hyvää ja millainen ei, koska se on subjektiivinen kokemus.

– Sillä JVG on musta hyvää...ja tietty mua harmittaa Tonin ja Sipen puolesta. (Hitto, onko Apiskin nykyisin DUO?)

Saakelin Twitter, kun ei sinne mitään mahdu.Mun mielestä Musiikkituottajat osoittivat huonoa harkintaa asettamalla...

Posted by Tuukka Temonen on Saturday, March 12, 2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää