Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Epäillyn salakatselun uhrit: Axl Smith yritti udella tietoja poliisitutkinnasta

Salakatselusta epäillyn Axl Smithin naisuhrit kertovat IS:lle juontajan udelleen heiltä tietoja poliisitutkinnasta.
Salakatselusta epäilty juontaja Axl Smith, 32, on ollut viestiyhteydessä lukuisien naisten kanssa sen jälkeen, kun hän pääsi pois poliisin kuulusteluista keskiviikkona 2. maaliskuuta.

Useat Ilta-Sanomien haastattelemat naiset kertovat saaneensa Smithiltä kaksi samaa joukkoviestiä sen jälkeen, kun hän oli vapautunut poliisin huomasta.

Ensimmäisessä joukkoviestissä Smith kertoi rikosepäilystään ja perustelunsa hallustaan löytyneelle kuvamateriaalille. Toisessa joukkoviestissä hän myös kiisti pettäneensä naisia ja perusteli esiin tulleen uhriluvun suuruutta sillä, että hän on ollut sinkkuna jo vuosia.

Naisten mukaan Smith toi joukkoviestissään esiin vahvasti sen, että hän oli mielestään jo kärsinyt riittävän rangaistuksen vietettyään yhden yön tutkintavankeudessa ja menetettyään omaisuuttaan poliisin haltuun.

Hän vetosi naisten tunteisiin kertomalla omasta kärsimyksestään ja pelostaan julkisuuskohun keskellä, ja vertasi tilannettaan vähintään yhtä pahaksi kuin epäillyn salakatselun naisuhreilla.

Joukkoviestiensä jälkeen Smithin myös viestitteli joidenkin naisten kanssa, jotka olivat vastanneet hänelle joukkoviesteihin. Ilta-Sanomien haastattelemat naiset kertovat juontajan yrittäneen saada tietoja poliisitutkinnasta naisten kautta.

– Hän yritti udella minulta, mitä tiedän tapauksesta ja muista uhreista, yksi naisista kertoo.

– Kerroin Axlille, että on ollut helpottavaa keskustella kohtalotovereiden kanssa. Hän oli hämmentynyt, että mitä kautta me uhrit olimme löytäneet toisemme.

Syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa

Salakatselu on niin sanottu asianomistajarikos. Tämä tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, ettei syyttäjä saa nostaa syytettä, ellei asianomistaja eli uhri sitä tahdo.

Periaate ei kuitenkaan ole aukoton. Lain mukaan syyttäjä saa ja hänen pitääkin nostaa myös asianomistajarikoksessa syyte jopa vastoin uhrin tahtoa, jos ”erittäin tärkeä yleinen etu” sitä vaatii.

– Syyttäjä voi nostaa syytteen, jos hän katsoo erittäin tärkeän yleisen edun sitä vaativan. Pidän aika selvänä, että tässä tapauksessa syyttäjä joutuisi ainakin vakavasti miettimään tätä vaihtoehtoa, rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta sanoo.

Jo epäiltyjen rikosten uhrien suuri määrä – useita kymmeniä – puoltaa erittäin tärkeää yleistä etua.

Vielä vakavampi tilanne voisi syntyä, jos epäilty uhkailisi asianomistajia saadakseen nämä luopumaan syytteestä. Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta voidaan tuomita enintään kolme vuotta vankeutta. Fränden mukaan uhkauksen ei tarvitse liittyä väkivaltaan, mutta uhkauksen pitää olla sellainen, että uhreilla on syytä uskoa uhkailijan pystyvän toteuttamaan sen tai ainakin vaikuttamaan uhan toteutumiseen.

Axl Smithin seksivideoihin liittyvistä rikosepäilyistä osa saattaa kuivua kokoon sen takia, että syyteoikeus ehtii vanhentua.

Smith on epäiltynä salakatselusta, jonka rangaistusasteikko ulottuu sakoista vain yhteen vuoteen vankeutta. Tämä tarkoittaa sitä, että syyteoikeus vanhenee jo kahdessa vuodessa.

– Vanhentumisajan laskeminen alkaa rikoksen tekohetkestä. Kun filminteko on päättynyt, niin vanhentuminen on alkanut, kertoo professori Dan Frände.

Kahden vuoden sisällä pitäisi poliisin tutkia rikosepäily ja saattaa se syyteharkintaan, syyttäjän nostaa syyte ja haastemiehen vielä toimittaa se tiedoksi epäillylle. Smithin tapauksessa jo maaliskuussa 2014 mahdollisesti tapahtuneet salakuvaamiset ovat vanhentumassa auttamattomasti käsiin ja jos poliisin tutkinta venyy, niin lisää rikosepäilyjä kuihtuu kokoon vanhimmasta päästä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  2. 2

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  5. 5

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  6. 6

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  7. 7

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  10. 10

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  2. 2

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  5. 5

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  6. Näytä lisää