Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Zayn Malik tunnustaa käyttävänsä huumeita – ”Olen polttanut jo jonkin aikaa”

Tunnustus
One Direction -poikabändistä soolouralle lähtenyt Zayn Malik antoi varsin myönteisiä kommentteja huumeidenkäytöstä.
Vuosi sitten soolouralle lähtenyt One Direction -bändin jäsen Zayn Malik, 23, myöntää haastattelussa polttavansa marihuanaa. Hän väittää huumausaineen tekevän hänet luovemmaksi.

Malik kertoi NME:n pitkässä henkilöhaastattelussa polttaneensa marihuanaa jo jonkin aikaa. Hän ei kuitenkaan halua, että hänen huumeidenkäyttönsä vaikuttaisi hänen faneihinsa.

– Olen polttanut jo jonkin aikaa. En halua kertoa, milloin aloitin, koska en halua vaikuttaa kehenkään. Se on vain jotakin, jota itse teen, Malik kertoi.

Hän perusteli huumeen käyttöä muusikon työllään.

– Jos polttaa hyvää maria, se auttaa joskus luomisprosessissa, hän väittää.

Täysin puskista Malikin tunnustukset tuskin tulivat ainakaan faneille, sillä poppari on julkaissut itsestään kuvia, joissa hän polttaa epäilyttävän näköisiä savukkeita.

Daily Mailin mukaan viime syyskuussa Malik onnistui suututtamaan ja huolestuttamaan osan faneistaan ilmeisellä huumeidenkäytöllään, kun hän julkaisi Instagramissa mustavalkoisen, uneliaanoloisen kuvan itsestään puhaltamassa savua kameraan.

Vaikka tuore haastattelu onkin ensimmäinen kerta, kun Malik suoranaisesti myöntää huumeidenkäytön, hän ei varsinaisesti ole peitellyt asiaa aiemminkaan.

Vuonna 2014, kun One Direction oli kiertueella Etelä-Amerikassa, Malik joutui keskelle huumeskandaalia bändikaverinsa Louis Tomlinsonin kanssa.

Daily Mail sai tuolloin käsiinsä henkilöautossa kuvattua videomateriaalia, jossa kaksikko näyttää polttavan kannabista.

– Täällä ollaan, lähdössä perusta. Jointti sytytetty. Onnen päiviä! Tomlinson kertoo nauraen videolla kameran takaisista tapahtumista.

Jutun otsikkoa muutettu 25.3.2016 kello 16.17.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää