Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Brittiviranomainen: Tässä ovat tv-ohjelmat, joista valitetaan ylivoimaisesti eniten – yllättääkö ensimmäisen sijan viejä?

tv-ohjelmat
Brittien televalvontaviranomaisen mukaan Big Brotherista valitetaan ylivoimaisesti eniten maan televisiotarjonnasta.
Brittilehti The Sunin mukaan Big Brother on tv-ohjelma, josta on valitettu ylivoimaisesti eniten menneen vuoden aikana. The Sunin mukaan tieto perustuu Britannian televalvontaviranomainen Ofcomin tilastoihin. Ofcomin viimeisimpien tietojen mukaan Big Brotherista olisi valitettu Ofcomille yli 74 000 kertaa.

Ofcom on mitannut valituksia 12 vuoden ajan ja Big Brother on ollut seitsemänä vuotena tilaston ykkössijalla. Briteissä näytettiin tänä vuonna julkkisten Big Brother, joka keräsi ennätysmäärän valituksia.

Toiseksi eniten valituksia keräsi The X Factor. Suosittu lauluohjelma jäi kuitenkin selvästi BB:n taakse valitusten määrässä.

Tosi-tv-ohjelmat eivät kuitenkaan ole ainut ohjelmagenre, jotka ovat kirvoittaneet valituksia Ofcomille viime vuosien aikana. Esimerkiksi The Wright Stuff -keskusteluohjelma sai valitusten ryöpyn vuonna 2011, jolloin ohjelman isäntä Matthew Wright vitsaili teini-ikäisen murhan kustannuksella. Samana vuonna suosittu EastEnders -draamasarja sai kritiikkiä ja valituksia sen kätkytkuolemasta kertoneen juonenkäänteen takia.

The Sunin mukaan Big Brother on silti ylivoimainen kritiikkivoittaja viimeisen 12 vuoden aikana. Ohjelmaa alettiin esittää Briteissä vuonna 2000. Suomessa ohjelmaa on esitetty vuosina 2005–2014 ja sitä on tehty yhteensä 10 kautta. Big Brother on Suomessa tällä hetkellä tauolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. 6

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    7. 7

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    8. 8

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    9. 9

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    10. 10

      Surumieliset Madeleine, Silvia ja Kaarle Kustaa hautajaisissa – ”Hän oli perheen hyvä ystävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. Näytä lisää