Pauli, Paavo, Paulus

Viihde

Valikko

Viihde

Anne Mattila löysi Sen Oikean ja rakastui – ”Olen tosi onnellinen”

Laulaja
Iskelmälaulaja Anne Mattilan ura on jatkunut jo kohta 20 vuotta. – Koen lähipiirini äärettömän suurena voimavarana siihen, että pystyn olemaan onnellinen keikoilla, Anne sanoo.
Niin hämmästyttävää kuin se onkin, ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun laulaja Anne Mattila, 31, aloitti aktiivisen keikkailun. Ja lähes yhtä pitkä aika on myös hänen Tunteita riittää -debyyttialbumistaan.

– Taustoista kuulee, että se on 90-luvun lopulla tehty ja laulutyylikin oli aika omalaatuinen. Mutta kyllä siitä joku tykkäsikin, Mattila tokaisee debyyttilevystään lakonisesti naurahtaen.

Mutta hämmentynyt hän on itsekin vuosien kulumisesta. Silti Mattila painottaa olevansa motivoituneempi kuin koskaan luomaan faneilleen uutta musiikkia.

– Nyt voi sanoa, että oppikoulut on käyty tähän työhön. On aika kääriä hihat ja alkaa hommiin, viime perjantaina Kuivaa koivua -albumin julkaissut Mattila sanoo.

Mitkä ovat olleet suurimpia oppeja, joita 19-vuotinen ura on antanut?– Olen ollut mielestäni aina nöyrä yleisöä ja työtä kohtaan, mutta olen oppinut sen, etten stressaa enää mistään turhasta. Ennen katselin hyvinkin tarkasti kappaleiden radiosoittomääriä ja levyjen listasijoituksia, mutta enää niitä ei tule niin paljon mietittyä. Stressaaminen on loppunut ja olen löytänyt rauhaa omaan tekemiseeni, Anne sanoo.

Liki kaksi vuosikymmentä julkisuudessa ei laulajan omien sanojen mukaan ole liioin muuttanut Annenpersoonaa. Hän on aina ollut sosiaalinen ja avoin, ja pyrkinyt pysymään aitona omana itsenään, vaikka ihmiset tunnistavatkin hänet kaikkialla.

– Toki olen julkisuuden myötä tullut hieman varovaiseksi joissakin asioissa. Ihan kaikista asioista en halua alkaa ihmisten tai median kanssa keskustelemaan, vaan tietyt rajat olen vetänyt siihen jo aikoja sitten.

– Mutta toisaalta haluan luottaa ihmisiin. Ne ihmiset, jotka ovat rehellisiä ja aitoja, tekevät tätä pitkään. Muut putoavat väkisin kelkasta. Tälläkin alalla rehelliset pärjää, Mattila sanoo.

Ikäkriisinkin Anne on jo kokenut – lapsena tosin.

– Koin olevani liian nuori kaikkeen, koska ikäni takia en päässyt keikalle kaikkialle, minne olisin halunnut. Siksi aloin jo nuorena pukea itselleni aikuisten naisten mekkoja ja kaiken maailman nutturoita. Olin ihan täti silloin nuorena, hän nauraa.

Lähipiiri, ystävät ja perhe ovat Mattilalle tärkeä voimavara. Äitinsä hän nimeää parhaaksi ystäväkseen ja muutaman vuoden ajan rinnalla ollut elämänkumppani on tuonut Mattilalle suurta onnellisuutta.

– Minulla on tosi hyvä lähipiiri ja olen tosi onnellinen lähipiiristäni. Minulla on todella voimaannuttava perhe ja oikeat ihmiset elämässäni, joista pidän hyvää huolta ja jotka haluan pitää lähelläni.

Parisuhde on tehnyt iskelmätähdestä aiempaa ehjemmän.

– Voin olla hyvin onnellinen, että minulla on elämässäni oikea ihminen ja lisäksi minulla on ympärilläni hyviä ystäviä ja läheisiä ihmisiä. Koen sen äärettömän suurena voimavarana siihen, että pystyn olemaan onnellinen keikoilla ja antamaan ihmisille itsestäni paljon – paljon enemmän kuin rikkinäisenä ihmisenä pystyisin antamaan.

– Eihän elämästä ikinä tiedä, mitä elämässä tapahtuu, mutta tästä hetkestä pitää olla onnellinen. Nyt pystyn antamaan ihmisille itsestäni sataprosenttisesti kaiken.

Mattila ei halua puida parisuhdettaan julkisuudessa kovinkaan tarkasti, mutta laulajasta huomaa rakkauden tuoman rauhan.

– Suurin asia ihmisten elämässä on rakkaus ja jos se on hyvin, niin mitään muuta ei oikeastaan tarvitakaan. Rakkaus, läheiset ihmiset ja perhe ovat minulle ykkösasia maailmassa, Mattila sanoo.

Anne Mattilan uusi Kuivaa koivua -albumi julkaistiin viime perjantaina.

Meikki ja hiukset: Ida Jokikunnas, fuksia paita ja valkoinen toppi: Ted Baker, farkut: Pieces / Stockmann, oranssi mekko: Tiger of Sweden, korut: Oxxo Design ja Glitter, kengät: H&M, Nelly.com, Supertrash

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    9. 9

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    10. 10

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. Näytä lisää