Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Mikä loppuhuipennus: Zarkus Poussa lauloi muistokonserttinsa viimeisen laulun!

Muistokonsertti
Aulikki Oksasen Syvällä metsässä –runoon perustuva kappale oli yksi Poussan viimeisiä sävellyksiä.
Helsingin Tavastialla pääsiäisen jälkeisenä tiistaina pidetty Zarkus Poussan muistokonsertti sai arvoisensa lopun: lähes neljän tunnin musiikkiannoksen jälkeen täpötäysi Tavastia sai kuulla Poussan omaa laulua.

Poussa oli säveltänyt Aulikki Oksasen Syvällä metsässä –runoon perustuvan kappaleen tammikuussa Espanjassa. Samalla hän oli myös tehnyt taltioinnin, johon oli itse laulanut kappaleen.

Poussa kuoli esiintymismatkalla Ruotsin-laivalla tammikuun viimeisenä viikonloppuna.

Tiedossa ei ole, oliko Poussa ajatellut kappaletta julkaistavaksi tai julkisesti esitettäväksi tuollaisenaan. Mutta kyllä paitsi multi-instrumentalistia, myös miellyttävä-äänistä ja lahjakasta laulajaa kelpasi kuunnella. Oksasen kaunis ja haikea runo heräsi henkiin uudella tavalla Poussan sävellyksenä ja tulkintana.

Syvällä metsässä oli upea loppu hienolle illalle, jonka aikana lavalla olivat viihtyneet monet maan eturivin solistit eli Poussan esiintymiskaverit. Muun muassa Anssi Kela, Jukka Poika ja monet muut esiintyivät Poussan pitkäikäisen ja virtuoosimaisen projektibändin, Hemma Beastin kanssa. Lisäksi omilla kokoonpanoillaan esiintyivät muun muassa Giant Robot, Stig (yhdessä vakituisen kiertäjäkumppaninsa, tuottaja DJPP:n kanssa) sekä Ismo Alanko, joka esiintyi viimeisenä ennen Poussa –tallennetta.

Alangon Ekstaasiin –kappaleeseen yhtyi lavalla noin 20 muusikkoa, iso osa paikalla vielä olleista esiintyjistä. Kappaleessa hehkui Poussan henkeä – eli musiikin esittämisen riemua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Kai se on uskottava: Perinteinen mutsilook on nyt kuuminta hottia

    10. 10

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää