Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Erottaisitko toisistaan? Adele bongasi yleisöstä kaksoisolentonsa – kutsui lavalle ja otti yhteisselfien

kaksoisolento
Huippulaulaja Adele tapasi keikallaan kaksoisolentonsa.
Maailmanlaajuista supersuosiota nauttiva laulaja Adele, 27, huomasi tiistai-illan keikallaan yleisön joukossa sattumalta naisen, joka on kuin ilmetty kopio laulajasta itsestään. Aiheesta kertoo muun muassa People-lehti.

Adele kutsui muitta mutkitta ”kaksoisolentonsa” lavalle juttelemaan ja poseeraamaan hänen kanssaan. Emily Bamforth -niminen nainen oli meikkiä ja kampausta myöten samannäköinen kuin Adele. Puhtaasta sattumasta ei kuitenkaan ole kysymys, sillä Bamforth on saanut kuulla jo pitkään muistuttavansa Adelea ja hän onkin ottanut siitä kaiken irti. Bamforthilla on muun muassa Youtube-sivu, jossa hän jakaa meikkiohjevideoita, joissa esitellään, kuinka kasvot meikataan muistuttamaan Adelea.

Jos video ei näy, katso se tästä linkistä.

Bamforthin kumppani Tom Winkler jakoi Twitter-tilillään Bamforthin ja Adelen yhteiskuvat keikalta.

Jos twiitti ei näy, katso se tästä linkistä.

– Ihmiset eivät lakkaa sanomasta, että kihlattuni näyttää Adelelta, Winkler hehkuttaa Twitterissä.

Bamforth kertoi Daily Mailille seisoneensa keikalla ja pitäneensä kättään kohteliaasti pystyssä kysyäkseen yhden kysymyksen Adelelta. Ennen kuin hän ehti huomatakaan, hän seisoikin jo lavalla supertähden kanssa vitsailemassa ja poseeraamassa yhteiskuvissa.

Adele nappasi onnekkaan Emilyn puhelimen haltuunsa ja otti fanin kanssa yhteiskuvan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    2. 2

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    6. 6

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    7. 7

      Mika Salo kommentoi Valtteri Bottaksen unelmasiirtoa – ”Elämä muuttuu hurjasti”

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    2. 2

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    6. Näytä lisää