Unelma, Anelma

Viihde

Valikko

Viihde

Vaasan vankilatyöntekijä Diana rakastui ja meni naimisiin väkivaltaisen vangin kanssa – ”Kuulin päivittäin varoituksia”

kielletty rakkaus
Kielletty rakkaus -ohjelman neljännessä jaksossa tutustutaan vaaralliseen romanssiin, joka muuttuikin rakkaudeksi.
Nelosen epätavallisia rakkaustarinoita esittelevä Kielletty rakkaus -sarja on puhuttanut ja herättänyt jonkin verran kohuakin. Lisää porua lienee luvassa myös ohjelman neljännestä jaksosta, joka käsittelee vankilatyöntekijän ja vaarallisen väkivaltarikollisen välille roihahtanutta rakkautta.

Maanantaina nähtävässä jaksossa kerrotaan, kuinka Vaasan vankilassa vuonna 1995 työharjoittelussa ollut Diana iski silmänsä vaaralliseen väkivaltarikolliseen.

Pitkää tuomiota vakavista päihde- ja väkivaltarikoksista istuneen Carl-Gustafin eli Ollin ja vankilassa työharjoittelussa olleen, sosionomiksi opiskelleen Dianan välille roihahti rakkaus, vaikka vankien ja työntekijöiden suhteet ovat ankarasti kielletty.

– Päivittäin kuulin varoituksia, että älä sitten vaan anna puhelinnumeroasi kenellekään, Diana kertoo oheisella videolla.

Jaksossa haastatellaan myös vankilapappi Vesa Mäkelää, joka tutustutti parin toisiinsa. Aluksi voimakkaasti suhdetta vastaan ollut Mäkelä tunnustaakin jaksossa ottavansa ”syyt niskoilleen” rakkauden roihahtamisesta.

– Kyllähän mä syyllinen heidän kohtaamiselleen olen, ja Dianalle suoraan sanoin, että rakastuminen on kielletty.

Kielto oli sikäli ymmärrettävä, että Olli oli viettänyt aikaansa pelkästään suljetuissa vankiloissa tarkasti vartioituna.

– Ollille ovat Suomen johtavat oikeuspsykiatrit kirjoittaneet, että hän on empatiaa vailla ja että on ihme, mikäli hän pystyy sellaisen lapsuuden jälkeen elämään normaalia elämää, Diana kertoo.

Vastoin diagnooseja naimisissa oleva pariskunta on nyt viettänyt yhteistä perhe-elämää jo 20 vuotta.

Kielletty rakkaus maanantaisin kello 20 Nelosella.

Yllä olevalla videola pariskunnan haastattelu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Näin Mika Salo perustelee, miksi Mercedeksen kuljettajavalinta pitäisi olla selviö: ”Ottaisin ilman muuta Bottaksen”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    10. 10

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Näin Mika Salo perustelee, miksi Mercedeksen kuljettajavalinta pitäisi olla selviö: ”Ottaisin ilman muuta Bottaksen”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää