Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Minne katosi Jyrkin suosikkijuontaja? ”En kaipaa ruudussa olemista”

Ruudusta kadonnut
Nuortenohjelma Jyrkin entinen juontaja Micaela Röman (o.s. Metso) vaikuttaa lehtimaailmassa.
Micaela Röman (o.s. Metso) toimi 1990-luvun puolivälissä Jyrki-nuortenohjelman juontajana. Hän on nykyään Itä-Uudellamaalla julkaistavan Östnyland-lehden päätoimittaja.

– Jyrki oli valtavan hieno kokonaisuus. Tänä päivänä ei ole mitään sellaista ohjelmaa tai kanavaa, joka samalla tavalla kokoaisi yhteen tietystä aihepiiristä kiinnostuneita ihmisiä – sekä tekijöitä että katsojia. Tuntuu valtavan hienolta, että sai olla osa sitä tapahtumaa.

Jyrkin tekemisessä oli Römanin mukaan mukana uudisraivaajahenkeä. Ohjelman tekijät olivat nuoria samoin kuin katsojatkin.

– Tapa, jolla teimme sitä työtä, oli hyvin ainutlaatuista. Muissa työpaikoissa Jyrkin jälkeen olen yrittänyt löytää edes osan sitä kipinää, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Jyrkin jälkeen Röman teki vuoden päivät musiikkipäällikön töitä silloisessa Radio Cityssä. Sen jälkeen hän siirtyi Ylelle Radio Extremen kanavapäälliköksi.

– Sitten jäin kotiin, kun saimme lapsen. Suoraan vanhempainvapaalta siirryin tänne lehtimaailman puolelle. Tämä oli sinänsä jännittävä loikka, sillä printtimediapolku oli ainoa polku, jota en ollut media-alalla kulkenut, Röman kertoo.

Lehtimaailma on vienyt Römanin mennessään.

– En kaipaa ruudussa olemista. Sillä oli minun elämässäni oma aikansa, hän sanoo.

– Tämä ei ole negatiivinen asia, vaan osa sitä työtä, mutta olihan se hyvin raadollista. Osittain oli vaikeaa vetää raja työn ja vapaa-ajan välille. Kun se raja on häilyvä, tuppaa unohtamaan, että suuri osa asioista tapahtuu ihmisten silmien alla, ja sinua seurataan myös lähetysten ulkopuolella. Ohjelma ja tekijät sai aikamoista kritiikkiä niskaansa. Henkilökohtaisesti se ei tuntunut niin pahalta, mutta se että tekijäkuntaa ja osittain katsojakuntaakin vasten hyökättiin aika rumasti, tuntui ikävältä. Siinä mielessä on ollut hauska jälkikäteen huomata, että Jyrki on enemmän legendaksi muuttunut ohjelma. Sehän ei ollut sitä silloin kun sarjaa tehtiin.

Ohjelma ja tekijät sai aikamoista kritiikkiä niskaansa. Henkilökohtaisesti se ei tuntunut niin pahalta, mutta se että tekijäkuntaa ja osittain katsojakuntaakin vasten hyökättiin aika rumasti, tuntui ikävältä.

– En pysty nyt sanomaan, että olisiko ohjelmaa, joka saisi minut heittämään kynäni nurkkaan ja sanomaan piutpaut lehtimaailmalle. En usko, että olisi.

Perinteistä televisiota Römaneilla katsovat enää lähinnä lapset.

– Kun tulee äidiksi tai isäksi, niin yhtäkkiä laadukkaat lastenohjelmat ovat hyvin tärkeitä. Kiitos lasten, aikaa on niin rajallisesti, että hirveän vähän tulee katsottua perinteistä televisiota. Olen siirtynyt on demand -palveluiden sekaan, ja Netflix on Yle Areenan lisäksi se, mitä meillä käytetään. Siinä vaiheessa kun House of Cardsin ensimmäinen kausi tuli, niin siitä se alkoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää