Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Vappu Pimiä naistenlehdessä ilman meikkiä – katso kuvalinkki!

meikitön mutsi
Mediapersoona Vappu Pimiä kertoo meikkausmieltymyksistään naistenlehti Glorian haastattelussa.
Juontaja-toimittaja Vappu Pimiä kertoo suhteestaan kosmetiikkaan naistenlehti Glorian haastattelussa.

– Iän myötä meikin määrä on vähentynyt, Pimiä paljastaa Glorialle.

Hän kertoo oppineensa pitämään silmistään, joissa on Glorian jutun mukaan ”persoonallinen eskimopoimu”.

Sen sijaan mediapersoonan silmänaluset olivat Viola-tyttären syntymän jälkeen tummat vähäisiksi jääneiden yöunien vuoksi. Niistä huomion vei toisaalle kirkkaan oranssi huulipuna, joka teki tehtävänsä kuulemma peitepuikkoakin paremmin.

Vapaa-ajalla ollessaan Pimiä kertoo turvautuvansa kevyeen kaupunkimeikkiin ja maaseudulla piipahtaessaan kokonaan meikittömään lookiin. Kuva meikittömästä Pimiästä on nähtävillä Glorian verkkosivuilla.

Haastattelussa Pimiä myös muistelee kauhulla ensimmäistä lehtihaastatteluaan syksyllä 2007 aloittaessaan pestin Big Brotherin juontajana.

– Minulla ei ollut ketään luottomaskeeraajaa enkä ymmärtänyt puuttua asiaan, vaikka näin, että meikistä tulee ihan kamala. Silmissä oli lilaa ja vaaleanpunaista helmiäistä ja huulissa vaaleaa helmiäispinkkiä, Pimiä päivittelee.

– Se kuva putkahtelee vieläkin esille arkistoista ja kerran pääsin sen ansiosta jollekin Epäonnistunut tyyli -sivulle.

Pimiä kertoo myös kauhistelevansa nuorten naisten huulten täyteainevillitystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    9. 9

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    10. 10

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. Näytä lisää