Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Konduktööri-Taavi hurmasi yleisön ja voitti eniten rahaa Haluatko miljonääriksi? -visassa – näin hän sen teki!

haluatko miljonääriksi
Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa mittavan voittopotin kuitannut David ”Taavi” Viljanen kertoo IS:lle pelitaktiikkansa ja nykyiset kuulumisensa.
Toistaiseksi suurimman summan Suomen tämän kauden Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa voittanut konduktööri David ”Taavi” Viljanen, 30, vastaa puhelimeen kesken työpäivän. Kuuluvuus junassa on hetkittäin kaksinen, mutta katsojat puolelleen voittanut Viljanen avaa mielellään pelistrategiaansa ja kertoo nykyisistä kuulumisistaan. Aikaa on seuraavalle pysäkille saakka.

Neljän lapsen isä kuittasi 30 000 euron voittopottinsa kysymyksellä: Mitä esineitä Salvador Dalí kuvasi teoksessaan Muiston pysyvyys? Viljanen vastasi oikein: kelloja. Sen sijaan 2000 euron kysymyksen kohdalla oli kilautettava kaverille, sillä heti mieleen ei muistunut, missä kesän 2016 olympialaiset järjestetään (Riossa).

Viljanen toteaa kilpailukysymysten olleen itselleen joko helppoja tai vaikeita

– Kysymykset ovat monivalintaa. Joko tiedät vastauksen tai et. Ei vaadi suuria mentaalisia taitoja selvitäkseen. On myös paljon tuurista kiinni, että oikeanlaiset kysymykset osuvat kohdilleen, Viljanen toteaa.

Konduktööri on yllättynyt, että on menestynyt ohjelman kilpailijoista parhaiten.

– Sen olen huomannut, että on aivan ihme asioita, joita ihmiset pitävät yleissivistyksenä. Hyvällä yleissivistyksellä tulisi pärjätä ja osata toimia yhteiskunnassa, esimerkiksi se mikä on Jari Litmasen synnyinkaupunki, ei ole yleissivistystä, vaikka monien mielestä se pitäisi tietää.

Voittopotin Viljanen kertoo käyttäneensä järkevästi muun muassa lainan lyhentämiseen. Summasta vähennettiin 32 prosenttia veroina, eli Viljakainen tienasi tietämyksellään todellisuudessa 20 400 euroa.

– Suurimman osan rahoista käytin fiksusti. Lisäksi ostin oluenpanovehkeet ja uuden puhelimen, rahaa meni myös uuteen tatuointiin, Viljanen kertoo.

Brasilialaista jujutsua harrastava Viljanen haaveilee myös matkasta Brasiliaan. Toistaiseksi matkaa ei ole varattu, mutta mies suunnittelee suuntaavansa kesällä lomalle jonnekin päin Eurooppaa.

Viljasella muutamia vinkkejä kisaan pyrkiville ja studioon asti pääseville.

– Kannattaa lähettää persoonallinen hakemus, joka erottuu joukosta.

Viljanen toteaa tiedon määrän olevan niin valtava, ettei kaikkeen voi mitenkään varautua. Kilpailussa eniten Viljanen jännitti alkukarsintaa, siispä hän treenasi sitä varten.

– Tankkasin päähäni tietoa presidenteistä, mittayksiköistä ja kaikesta, minkä voi laittaa järjestykseen.

Enemmän kuin itse tv-kisaa Viljanen kertoo jännittäneensä lämpiössä muiden kilpailijoiden ja ohjelman työntekijöiden tapaamista. Sanavalmiin ja asiakaspalvelutyössä olevan Viljasen ei uskoisi jännittävän uusien ihmisten tapaamista.

– Työssä olen tietyssä roolissa, vaikka tietenkin olen oma itseni. Työssäni tiedän, mitä teen, minulla on tietyt rutiinit ja kaavat. Työssä tarvitsee eri tavalla tilannetajua kuin siviilielämässä, jossa joutuu hieman enemmän säveltämään, Viljanen pohtii.

Tv-visailussa kilpailemisen jälkeen junamatkustajat ovat jututtaneet konduktööriä muustakin kuin junamatkustamiseen liittyvistä asioista.

– Ei ole ollut yhtään työvuoroa, jossa eivät ihmiset olisi tulleet tästä juttelemaan. Ihmiset ovat toivottaneet onnea ja kaikki juttelemaan tulleet ovat olleet hyvässä hengessä.

Seuraavana pysäkkinä on Jyväskylä. Aika antaa voitokkaan konduktöörin jatkaa työpäiväänsä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    5. 5

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    6. 6

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    7. 7

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    10. 10

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    5. 5

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    6. Näytä lisää