Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Yli 100 vuotta vanha illuusio ihastuttaa somessa – löytyi Brio-junaradasta

Illuusio
Klassisen lelujunaradan kiskoissa piilee Jastrowin illuusio.
Jos sosiaalinen media jotain rakastaa, niin ainakin erilaisia kuva-arvoituksia ja optisia illuusioita. Vuoden alussa kuvista etsittiin muun muassa kissoja ja pandoja. Lisäksi puuta esittävästä piirroksesta bongattiin ihmisten kasvoja.

BBC:llä työskentelevä Marc Settle löysi optisen illuusion lapsensa leluista – monille tutuista Brio-lelujunaradan raiteista.

Settle latasi Twitteriin keskiviikkona videon, jossa jännittävä illuusio näkyy: kun kaksi täysin samanlaista lelujunaradan raidetta asetetaan allekkain, näyttää alempi ylempää reilusti pidemmältä.

Twitteriin ladattua videota twiitattiin uudelleen yli 1 000 kertaa ensimmäisten 12 tunnin aikana. Jos video ei näy, katso se täältä.

Settle kertoo Mashablelle olleensa siivoamassa poikansa junarataa ja sattui kasaamaan palikoita päällekkäin. Siitä se ajatus sitten lähti.

– Kasasin paloja päällekkäin, mutta jostain syystä laitoin päällimmäisen palan toisen alapuolelle. Silloin tajusin sen, Settle totesi.

– Tein sen uudestaan ja uudestaan ihan uteliaisuuttani, mutta palat olivat saman kokoisia joka kerta päällekkäin, mutta eri kokoisia allekkain. Se käristi aivoni.

Settlen aivot käristänyt illuusio tunnetaan Jastrowin illuusiona – löytäjänsä Joseph Jastrow’n mukaan. Saman miehen työtä on myös ankka vai jänis -kuva-arvoitus.

Amerikkalainen psykologi Jastrow havaitsi yli sata vuotta sitten, että vaikka kaksi kaarevaa palaa ovat yhtä pitkiä, näyttää alempi kappale pidemmältä. Tämä johtuu asettelusta: jos alempaa kappaletta siirtäisi vain hiukan vasemmalle, näyttäisivät ne yhtä pitkiltä.

Ota kantaa

Oletko leikkinyt lelujunilla?

Kyllä 93% En 7%
Ääniä yhteensä 27925

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää