Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Teinit jyräävät The Voice of Finlandissa – Riikka ja Ilona pääsivät jatkoon

Tulevaisuus on teinien.
The Voice of Finland -kisassa jatkavat edelleen kilpailun kuopukset, 16- vuotiaat Ilona Gill ja Riikka Jaakkola. Riikka meni Michael Monroen tiimistä suoraan välieriin yleisöäänillä, Ilonan valitsi jatkoon Olli Lindholm.

Ilona asuu Espoossa, mutta käy koulua Helsingin Eirassa. Hän on tullut Suomeen kolmisen vuotta sitten Pakistanista.

– Äitini on ollut täällä jo viisi vuotta. Minä ja veljeni tulimme pari vuotta myöhemmin, Ilona kertoo.

Ylläolevalta videolta voit katsoa Ilonan illan esityksen.

Ilonan molemmat vanhemmat ovat hänen suomalaisesta nimestään huolimatta pakistanilaisia.

– Isäni tulee toivottavasti jo noin kuukauden päästä Suomeen. Odotan sitä innolla.

Kilpailussa Ilona on menestynyt paremmin kuin oli uskaltanut toivoa. Hän on erittäin tyytyväinen valmentajaansa Olli Lindholmiin, jota kehuu suojelevaksi ja kannustavaksi.

– Tulemme hyvin toimeen, Ilona vakuuttaa.

Myös Olli kiittelee lahjakasta valmennettavaansa. Ei ainoastaan hänen laulutaitojaan vaan myös iloista luonnetta.

– Harvemmin innostun kenestäkään yksittäisestä ihmisestä kuten Ilonan tavasta toimia tässä kisassa. Hän on musiikin Teemu Selänne. Ilona haluaa olla kaikessa mukana. Se on ihan poikkeuksellista, Olli kehuu.

– Sen lisäksi hän rauhanlähettiläs.

Ilonan tavoin lukion ekaluokkalainen Riikka Jaakkola on Michaelin tiimissä hurmaannut tv-katsojat. Hän meni jatkoon suoraan yleisöäänillä.

– Olen tosi ihmeissäni ja onnellinen. Olen joka kerta henkisesti valmistautunut, että en pääse jatkoon, Riikka paljastaa.

Hän myöntää, että koulunkäynti on tuntunut viime viikkoina raskaalta. Toisaalta Riikka elää nyt unelmaansa.

– Jos ajattelee mun uratoiveita, niin ehkä tähän on tällä hetkellä fiksumpi panostaa kuin kouluun, vaikka aika hyvin olen sielläkin pärjännyt. Musiikki on kuitenkin suuri haaveeni.

Nuoresta iästään huolimatta Riikka on oman tiensä kulkija mitä tulee kisan kappalevalintoihin.

– Mielummin undergrounhittejä kuin hittejä. Ehkä voisin jatkossa esittää vaikka Tuomari Nurmiota, Riikka pohtii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

  6. 6

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  7. 7

    Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

  8. 8

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  9. 9

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

  10. 10

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

  6. Näytä lisää