Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Eronnut Megan Fox vitsaili vauvansa isyydestä – nyt oikea isä varmistui

Näyttelijä Megan Foxin tulevan lapsen isä on kuin onkin ex-mies Brian Austin Green, jonka kanssa Fox on nyt palaamassa yhteen.
Megan Fox ja Brian Austin Green erosivat elokuussa viiden avioliittovuoden jälkeen. Ex-parilla on liitostaan kaksi poikaa Noah, 3, ja Bodhi, 2. Foxin edustajan mukaan eron taustalla olivat ”ylitsepääsemättömät erimielisyydet.”

Aiemmin tällä viikolla Megan Foxin uutisoitiin olevan taas raskaana. Greeniä on arveltu myös tämän lapsen isäksi, sillä pari on viime aikoina nähty usein yhdessä. Parin tunteva lähde vahvistaa Peoplelle, että isyyshuhu pitää paikkansa.

– Tietysti Brian on isä! He eivät koskaan lakanneet rakastamasta toisiaan, ja he tulevat aina olemaan rakastavia vanhempia pojilleen, lähde kommentoi.

Toisen lähteen mukaan raskaus tuli parille yllätyksenä, mutta he ovat uutisesta innoissaan. Lähde kertoo, että Fox ja Green ovat palanneet asumaan yhteen ja aikovat taas elvyttää avioliittonsa.

Myös Megan Fox itse kommentoi asiaa sosiaalisessa mediassa, tosin humoristisesti. Hän jakoi tiistaina Instagram-tilillään kuvan, jossa hän esiintyi kollegoidensa Shia LaBeoufin, Will Arnettin ja Jake Johnsonin kanssa ja ilmaisi #notthefather-hashtagilla, ettei ainakaan kukaan heistä ole isä. Kaikki kolme ovat esiintyneet lähiaikoina samoissa elokuvissa Foxin kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  4. 4

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. 6

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  7. 7

    Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

  8. 8

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  9. 9

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  10. 10

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  6. 6

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  7. 7

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  8. 8

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  9. 9

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  10. 10

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  4. 4

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. Näytä lisää