Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Temptation Islandin Kalle hinkkasi ja kouri naisia heti ensimmäisenä iltana – puoliso tyrmistyi: ”Ei hyvältä tunnu”

pettämisreality
Temptation Islandin uusi pari Kalle ja Nana pääsevät iltanuotiolle seuraamaan ensimmäisen illan bileitä. Nana järkyttyy näkemästään.
Kallen matka Temptation Islandilla alkoi hyvin vauhdikkaissa merkeissä. Alkoholi maistui Kallelle miesten saarella, eikä hänen käytöksensä ollut aivan hillitymmästä päästä. Kalle kouraisi sinkkunaista rinnoista ja hinkkasi sohvalla erään sinkun takapuolta omalla haarovälillään.

– Ne rajat menee siinä, että jos kiehnäät jonkun kanssa koko ajan ja olet koko ajan jonkun tietyn ihmisen kanssa, Nana kertoi iltanuotiolla hänen ja Kallen sopimista rajoista.

Nanalle näytetyllä videolla Kalle halaili, kouri ja hinkkasi avoimesti naisia.

– Ei pussailla, ei panna. Ne rajat rikottiin jo! riehakas Kalle kertoo sinkkunaisille hänen ja Nanan laatimista rajoista.

– Mä lähden sun kanssa treffeille, sä olet kaunis nainen, hän kujertaa sinkkunaisen korvaan.

Kalle on viettänyt aikaa etenkin Jessin kanssa, jonka viereen Kalle päätyi myös nukkumaan.

Nana on näkemästään järkyttynyt. Hän kertoi jo eilen keskiviikkona esitetyssä jaksossa, että hänen on vaikea luottaa Kalleen miehen aikaisempien toilailujen takia.

Nana pelkää Kallen lankeavan viettelykseen saarella.

– Sieltä tulee samantien, että hän on vaihdellut pusuja ja nukkunut jonkun vieressä, niin ei se kyllä hyvältäkään tunnu. Se mistä me puhuttiin, niin ei me tollasesta puhuttu mitään, Nana sanoo mietteliäänä.

– Ehkä Kalle toivottavasti itsekin tietää sen, että on mennyt vähän yli.

Nanalle näytetyllä videopätkällä Kalle yritti hiljentää mikrofoniaan supatellessaan Jessin kanssa. Nana ei osaa sanoa mikä voi olla syy salamyhkäiselle supattelulle, jota Kalle ei halua kameroiden kuulevan.

– En kyllä tiedä. Paha sanoa... hän sanoo.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin kello 21 Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    4. 4

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    4. 4

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää