Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Yksin kotona -tähden huumeriippuvuus syvenee – hakee metadonia yksityissairaalasta

Yksin kotona
Macaulay Culkinin päihdeongelmat eivät ole ohi.
Yksin kotona -tähti Macaulay Culkin painiskelee edelleen addiktionsa kanssa, kertoo RadarOnline.

Culkinin on kerrottu olleen koukussa heroiiniin ja nyt hän hukuttaa surujaan alkoholiin ja metadoniin, sisäpiiriläinen kertoo sivustolle.

35-vuotiaan näyttelijän kerrotaan käyttävän metadonia päästäkseen eroon heroiinista. Culkinin asianhoitajat ovat silti kiistäneet jatkuvasti tähden heroiiniriippuvuuden.

– Kun Mac haluaa olla selvä, hän hakee metadonia Mount Sinai Beth Israel –sairaalasta New Yorkissa, lähde kertoo.

– Minun tietojeni mukaan hän ei ole kuitenkaan vielä ilmoittautunut hoitoon raitistuakseen kokonaan. Ikävä kyllä hän käyttää metadonia ilman minkäänlaista valvontaa.

– Jos näet Macin, niin hän näyttää kodittomalta pummilta.

Myös alkoholia kuluu. Culkin on vakioasiakas paikallisessa viinakaupassa.

– Hän juo mitä vain. Hän ostaa pari kertaa kuukaudessa alkoholia laatikoittain.

RadarOnlinen mukaan Culkin on myös vainoharhainen, eikä juurikaan poistu kotoaan.

– Käyn kävelyllä lähinnä aamuyöllä, kahdelta tai neljältä aamulla. Silloin kaduilla ei ole muita, eikä minua tunnisteta, Culkin on itse kertonut haastattelussa.

RadarOnline kertoi vuonna 2012 Culkinin käyttäneen heroiiniin ja vahvoihin kipulääkkeisiin 6 000 dollaria kuukaudessa.

The National Enquirer on kirjoittanut aiemmin, että Culkin on muuttanut New Yorkin kotinsa huumeluolaksi, jossa entinen lapsitähti juhlii huumeita käyttävien ystäviensä kanssa.

Culkinin on myös kerrottu lähes kuolleen yliannostukseen yrittäessään itsemurhaa.

Culkinin alamäen on kerrottu alkaneen näyttelijä Mila Kunisin jätettyä miehen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. 6

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    9. 9

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    5. 5

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. Näytä lisää