Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Näin Tshernobylin onnettomuus käsiteltiin Ajankohtaisessa Kakkosessa 30 vuotta sitten

tshernobyl
Jyrki Richt vinoilee ohjelmassa, että suomalaiset viranomaiset kertoivat onnettomuudesta niin pian kuin se oli virka-ajan puitteissa mahdollista.
Ajankohtainen kakkonen: Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus, tiistaina Teema klo 22.12

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tulee tiistaina 26.4. kuluneeksi 30 vuotta. Teeman Elävässä arkistossa nähdään Ajankohtaisen kakkosen kolme päivää onnettomuuden jälkeen lähetetty suora lähetys.

Tshernobylin onnettomuus sattui lauantaina, ja suomalaiset saivat kuulla siitä vasta maanantaina iltapäivällä. Jyrki Richt – nuorena ja takatukkaisena – vinoileekin ohjelmassa, että suomalaiset viranomaiset kertoivat onnettomuudesta niin pian kuin se oli virka-ajan puitteissa mahdollista. Kun pääesikunta sai sunnuntaina tiedon kohonneista arvoista, se jo heti maanantaina puolenpäivän aikaan otti yhteyttä Säteilyturvakeskukseen.

30 vuodessa ovat paitsi tekniikka myös sekä toimittajien että asiantuntijoiden esiintyminenkin kehittyneet huomattavasti.

Ohjelmassa haastatellaan asiantuntijoita, Kiovasta palanneita matkaajia sekä nähdään kansainvälisiä uutispätkiä. Vasta loppupuolella ohjelmaa päästään varovasti siihen kysymykseen, joka pyöri kaikkien mielessä: ovatko suomalaiset ehtineet saada säteilyä?

30 vuodessa ovat paitsi tekniikka myös sekä toimittajien että asiantuntijoiden esiintyminenkin kehittyneet huomattavasti. Tunnelma on erittäin jäykkä. Huvittava hetki koetaan, kun lankapuhelin pirahtaa studiossa. Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro siellä soittaa, Richt tiedottaa luuri korvallaan. Neuvostoliitossa on televisiossa juuri annettu virallinen tiedonanto onnettomuudesta.

30 vuoden takainen Ajankohtainen kakkonen heijastelee tunnetta, joka tuolloin syntyi: tuolla jossain on maa, jossa voi tapahtua mitä vaan. Pilvi on matkalla tänne päin, mutta Ajankohtaisen kakkosen Merja Simukka toivottaa hauskaa vappua ja kääntää katseensa pöytään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Turistit hylkäävät lomaparatiisi Gambian – paitsi suomalainen Mariann: ”Emme lähde minnekään”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    10. 10

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Obama pitää viimeisen tiedotustilaisuutensa – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää