Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko vielä Isänmaan toivojen Antin? Rooli seuraa näyttelijää yhä – ”Toivottavasti seuraava sukupolvi ei enää muistaisi”

Ruudusta kadonneet
Lahtelaisnäyttelijä Toni Wahlström tullaan todennäköisesti aina muistamaan ikonisesta roolistaan Isänmaan toivojen höpsönä Antti Koskelana.
Vaikka viimeisestä Isänmaan toivojen jaksosta tulee kuluneeksi jo 14 vuotta, lahtelaisnäyttelijä Toni Wahlström ei vieläkään ole päässyt roolihahmostaan eroon. Rakastettavan hönö Antti Koskelan rooli seuraa häntä yhä, mihin tahansa mies meneekin.

– Varsinkin kun Helsingin ulkopuolella liikkuu, niin ihmiset tunnistavat. Kyllä sitä aika paljon tapahtuu, Wahlström myöntää.

– Antti-ilmiö herää henkiin aina sykleittäin, kun sarjan uusinnat pyörähtävät käyntiin. Kyllä se vielä näköjään on siellä ihmisten mielissä, mutta ei siinä mitään!

Mistään menneisyyden haamusta ei olekaan kyse, mutta:

– Toivottavasti seuraava sukupolvi ei enää muistaisi.

Wahlströmin, Petteri Summasen, Tiina Lymin ja Miia Nuutilan tähdittämä Isänmaan toivot kertoi kämppisten elämästä ja mylläsi 2000-luvun vaihteessa suomalaisen sitcomin uuteen uskoon.

Poikkeuksellisen pitkäikäinen, vuosina 1998-2002 Nelosella näytetty komediasarja oli menestys. Timo Varpion käsikirjoittama ja Aku Louhiniemen ohjaama farssi palkittiin parhaan komediasarjan Venlalla vuosina 2000 ja 2002.

– Se oli leimallisesti vahva prokkis ja siihen maailman aikaan ensimmäinen sitcom. Se sai kovan julkisuuden ja siitä muodostui legendaarinen sarja, Wahlström muistelee.

Hän ei olisi kuulemma voinut arvata, millainen käsite sarjasta lopulta muodostuikaan saadessaan syksyllä 1997 puhelinsoiton tuotantoyhtiö Moskito Televisionilta.

– Taidettiin tehdä ensin oikein koekuvaukset. Niissä tapasin ensimmäistä kertaa Peten (Summanen). Sitten alettiin pistää pakettia kasaan ja kuvattiin pilottijakso, ennen kuin alettiin oikeasti kuvata, Wahlström muistelee.

– Uutta juttua lähtee aina kuvaamaan avoimin mielin, mutta kyllä sitä tehdessä heti huomasi, että ihmisten kemiat loksahtivat kohdilleen – komedia lähti niin sanotusti käyntiin! Kyllä se aika nopeasti kävi selväksi, että samat asiat naurattivat meitä kaikkia. Ja oli se sen verran hyvin kirjoitettu sarja, että sitä oli kiva tehdä ja näytellä.

Isänmaan toivot teki näyttelijöistään tähtiä. Summanen oli tullut tunnetuksi jo Ylellä kulttiasemaan nousseesta Studio Julmahuvista, mutta Wahlströmille pyöritys oli uutta.

– Olihan sitä kaikenlaista valokuvan räpsimistä silloin aikoinaan, mutten koskaan lähtenyt kauheasti kekkuloimaan mihinkään semmoisiin, Wahlström hymähtää.

– Mulla ei onneksi ollut mitään hirveää härdelliä, kun en ole julkisuuteen päin ollut tyrkyllä muutenkaan.

Ehkä osittain siksi Wahlströmiä ei ole sen koommin nähty näkyvässä roolissa televisiossa. Toki hän on tehnyt paljon erilaisia sarjoja Karjalan kunnaista Sykkeeseen, mutta vielä enemmän Wahlström on keskittynyt ohjaustöihin teatteripuolella.

– Viimeiset 10 vuotta on tullut tehtyä freelancerina töitä, pääosin ohjaajana teattereissä ympäri Suomea.

Esimerkiksi viime keväänä Wahlström ohjasi ja käsikirjoitti Turun Linnateatteriin Råckin. Kesällä hän jatkoi ohjaajana Keski-Uudenmaan teatterissa (klassikkokomedia Särkelä itte) sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa (musiikkirevyy Hyväs tällis).

Parhaillaan hän ohjaa Oulun kaupunginteatterille irkkukomediaa Meren kulkija, ja tekeillä on myös Hannu ja Kerttu –ooppera.

Wahlström ei sano kaipaavansa televisioon, joskaan ei myöskään sulje sitä vaihtoehtoa pois.

– Tällä alalla kun ollaan freelancereita, niin kaikenlaista tulee tehtyä. Työnkuva on niin monimuotoinen. On tullut tehtyä kaikkea muutakin, kuin sitä yhtä ja ainoaa, mistä aina muistutetaan.

Mutta se yksi ja ainoa onkin klassikko. Voisiko Isänmaan toivot vielä joskus palata ruutuun?

– En näkisi 10 years after –tyylistä comebackia tapahtuvan, Wahlström nauraa.

– Mutta se on pakko sanoa, että tietynlaiselle saman lajityypin tekemiselle voisi olla tilausta. En sano, etteikö hyvää sitcomia tehtäisi nytkin, mutta sellainen laadukas ja hyvin mietitty farssi voisi vielä toimia, joskin tuoreesta näkökulmasta.

Ota kantaa

Kaipaatko Isänmaan toivoja takaisin ruutuun?

Kyllä, se oli mahtava sarja! 81% En, aika aikaansa kutakin 19%
Ääniä yhteensä 3399

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    8. 8

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Kolumbialaiskaunottaren asu varasti show’n ensi-illassa – muistetaan surullisen kuuluisasta missifinaalista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    6. Näytä lisää