Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Suosikkidekkaristi jätti miehensä: ”Jos mieheni olisi lukenut kirjan, hän olisi huomannut, että jotain tulee muuttumaan”

Kirjailija
Saksan parhaiten myyvän rikoskirjailijan Nele Neuhausin elämä on kuin satua.

Sitä ennen se muistutti dekkaria.
Saksalaisen menestysdekkaristin Nele Neuhausin, 48, elämä on kuin tuhkimotarina.

Nele Neuhaus tapasi aviomiehensä 21-vuotiaana hevosten kautta. Komea esteratsastaja oli 20 vuotta Neleä vanhempi ja omisti lihanjalostustehtaan.

– Ajattelin, että hän on kuin prinssi. Todellisuus oli toista, Nele Neuhaus kertoo.

Tuleva aviomies sai lakia opiskelleen Nelen ylipuhutuksi, ettei tämän kannattaisi hankkia koulutusta. Hän halusi Nelen työskentelevän omistamassaan lihanjalostustehtaassa. Niin kävi.

Nele jätti yliopisto-opintonsa. Hänestä tuli jokapaikanhöylä, joka hoiti lihanjalostustehtaan toimistotyöt, kirjanpidon ja markkinoinnin. 20 vuotta.

– Kun olin 40-vuotias, halusin tehdä jotakin omaa. Tiesin, että suuri lahjakkuuteni on kirjoittaminen.

Nele oli kirjoittanut aina. 12-vuotiaana hän sai vanhemmiltaan lahjaksi kirjoituskoneen, jota hän paukutti joka päivä tuntikausia.

– Mieheni ei hyväksynyt kirjoittamistani. Kun aloin menestyä, hän oli hyvin mustasukkainen.

Mieheni ei hyväksynyt kirjoittamistani. Kun aloin menestyä, hän oli hyvin mustasukkainen.

Nele Neuhaus julkaisi kolme ensimmäistä dekkariaan omakustanteina. Ensimmäistä dekkariaan hän kirjoitti kahdeksan vuotta. Ilman paineita. Kyseessähän oli vain harrastus. Kirja valmistui 2005.

– Lähetin käsikirjoituksen kustantamoihin, mutta en saanut vastausta tai sanottiin, ettei se mahdu kustannusohjelmaan. Ihmettelin, mikä kirjassa on vikana. Vanhempani ja sisareni pitivät siitä paljon.

Nele Neuhaus ei lannistunut. Hän alkoi myydä kirjojaan lihajalostamon asiakkaille.

– Ensin oli vähän hämmentävää sanoa, että olen kirjoittanut tämän kirjan. Parin vuoden kuluttua tilanne muuttui. Kun mieheni kysyi, mitä lihaa haluat, asiakas sanoi, että en halua lihaa, vaan vaimosi uuden kirjan. Se oli mahtavaa.

Joulukuussa 2008 suuren kirjakaupan omistaja lähetti Nelelle sähköpostin ja kysyi, mistä voisin ostaa kirjojasi. Niitä on vain autotallissani, Nele vastasi. Kirjakauppias osti sata kirjaa.

– Hän myi kirjaani enemmän kuin uutta Harry Potteria.

Neuhausin kolme omakustannettua dekkaria myivät 45 000 kappaletta. Kolmannen omakustanteen jälkeen perinteinen Ullstein Verlag otti Nele Neuhausin kustantamoonsa.

– Oli hienoa tehdä töitä kustannustoimittajan kanssa. Se muutti tapani kirjoittaa.

Kun ensimmäistä kirjaani myytiin sata kappaletta, luulin, että se olisi suurinta, mitä voisin saavuttaa.

Neljäs Taunus-vuoriston liepeille sijoittuva rikosromaani Lumikin on kuoltava (WSOY) on Nele Neuhausin läpimurto. Vuonna 2010 ilmestynyttä kirjaa on myyty Saksassa yli miljoona kappaletta. Yhteensä Neuhausin kirjoja on mennyt kaupaksi Saksassa lähes seitsemän miljoonaa, ja käännöksiä on ilmestynyt jo 31 maassa.

Kymmenen nuorten heppakirjaakin kirjoittanut kirjailija katselee juuri ilmestynyttä Lumikin on kuoltava -kirjan suomennosta helsinkiläisessä hotellissa.

– Kun ensimmäistä kirjaani myytiin sata kappaletta, luulin, että se olisi suurinta, mitä voisin saavuttaa. En tiennyt, että tulisin puhumaan kirjoistani Suomeen!

Nele Neuhausia kiinnosti jo lapsena ihmisen pimeä puoli. Elokuvissakin pahat ihmiset ovat hänen mielestään ne mielenkiintoisimmat.

– Minussakin on pimeä puoli, vaikka se ei ole kovin suuri. Tässä kirjassa on paljon ihmisiä, joita hallitsee pimeys.

– He ovat peloissaan. Heillä on paljon menetettävää. Kirjassa mikään ei ole sitä, miltä näyttää.

Lumikin on kuoltava sai sysäyksen tositarinasta. Vuosia sitten 18-vuotias tyttö katosi Saksassa, eikä hänen ruumistaan ole koskaan löytynyt. Nele Neuhaus alkoi miettiä, miten vanhemmat pystyvät elämään menetyksen kanssa.

– Tässä dekkarissa kaksi tyttöä katoaa. Toisen vanhemmat eivät selviä siitä.

Kirjassa pienen kylän asukkailla on paljon salaisuuksia. Kaikki vaikenevat. Kyse on rahasta ja vallasta. Hiljaisuuden muurin takana tapahtuu hirveitä asioita.

– Ex-mieheni on kotoisin pikkukylästä. Kerran hautausmaalla käydessämme tapasimme kyläläisiä. Ajattelin, että ihanaa, kun kaikki tuntevat toisensa ja pitävät toisistaan. Mutta kun yksi perhe lähti ja toinen tuli paikalle, alettiin puhua pahaa niistä, jotka juuri lähtivät. Tajusin, että pikkukylässä asuminen on hankalaa. Jokainen tuntee toisen elämän juurta jaksaen.

Jos mieheni olisi lukenut kirjan, hän olisi huomannut, että jotain tulee muuttumaan. Kirjassa on mies, joka ei tajua, että vaimon mielestä kaikki ei ole ok.

Neuhausin 25 vuotta kestänyt avioliitto päättyi viisi vuotta sitten eroon. Lumikin on kuoltava oli juuri ilmestynyt saksaksi.

– Jos mieheni olisi lukenut kirjan, hän olisi huomannut, että jotain tulee muuttumaan. Kirjassa on mies, joka ei tajua, että vaimon mielestä kaikki ei ole ok.

Läpimurron kynnyksellä Nele Neuhaus sairastui. Hänen sydämensä läppä alkoi vuotaa. Hän oli hyvin sairas.

– Ex-mieheni ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Päätin jättää hänet.

Neuhaus muutti Hampuriin. Frankfurtin lähellä asunut kirjailija halusi etäisyyttä entiseen elämäänsä. Hän ei ottanut mukaansa mitään. Ei edes vaatteita.

Hänen ex-miehensä ei kuitenkaan jättänyt entistä puolisoaan rauhaan.

– Kun kirjoittaa rikosromaaneita, on vaikea uskoa, kun oma elämä alkaa muistuttaa dekkaria. Ex-mieheni alkoi vainota minua. Jouduin hankkimaan lähestymiskiellon. Sydänoperaation jälkeen se ei ollut hauskaa. Se oli kuin rikoselokuvaa. Vain vanhempani tiesivät, missä asuin.

Nele on taas onnellinen. Uusi mieskin on löytynyt. Hän on pankkiiri. On hieno talo ja uusperhe. Omia lapsia Nelellä ei ole.

Menestyskirjailija toivoo, että hänen elämäntarinansa rohkaisisi naisia. Monet hänen ikäisensä naiset ovat eroamassa. Moni pelkää miestään.

– Oma tarinani on tuhkimotarina onnellisella lopulla. Aloitin tyhjästä – ja menestyin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    10. 10

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää