Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Sunnuntaina tulee 13 elokuvaa – katso ainakin tämä klassikko 1940-luvulta!

Tv-elokuvien arviot
IS Tv-lehden kriitikot arvioivat kaikki sunnuntain elokuvat.
Sunnuntain elokuvien parasta antia on romanttiseen Wieniin sijoittuva melodraama Kirje tuntemattomalta naiselta, joka kertoo kuuluisasta pianistista ja häneen salaa rakastuneesta naisesta. Timo Malmi on antanut sille viisi tähteä viidestä.

Kaikkien elokuvien arviot



Lovemilla (2015)

TV2 klo 11.25

Nuortenseikkailu, IS-arvio: 2/5

Nuortensarjan #Lovemilla tunnuspiirre, tyylilajien sekamelska, toimii pitkänä elokuvanakin, vaikka toistoa sisältävä rakenne ei. Sivuhenkilöt jäävät taustoittamatta, mutta Milka Suonpään ja Joel Hirvosen esittämien, yhteistä parisuhdearkea opettelevien Millan ja Aimon tarina on viehättävä. Teemu Nikin ohjaustyön vakavat juonteet vanhempien alkoholismista, seksuaali-identiteetin etsimisestä ja rahaongelmista sekoittuvat luontevasti tieteis­härveleiden ja sankarisekoilujen joukkoon. (93) TT

Kultaseni (1965)

Frii klo 12.10

Draama, IS-arvio: 3/5

Vaikka John Schlesingerin elokuva on vanhentunut 1960-luvun svengaavan Lontoon kuvaus, Julie Christien Oscarilla palkitussa nimisuorituksessa oli aikoinaan vastustamaton viehätyksensä. Älykäs valokuvamalli käyttää määrätietoisesti vetovoimaansa hyväksi kiipeämällä pilvilinnojen miehestä (Dirk Bogarde) toiseen (Anthony Harvey). Draama kuvaa nousukkuuden pintaliitoa muodikkaasti. (123) TM

Space Chimps 2: Zartogin vastahyökkäys (2010)

Fox klo 16.30

Piirrosseikkailu, IS-arvio: 1/5

Animoidut apinat avaruudessa tekevät kelvottoman paluun. Perheen pienimmille suunnattu karvaisten kamujen tähtimatka jää jo pelkästään digitaaliselta piirrosjäljeltään valovuosien päähän Disneyn tai Pixarin animaatioista. (72) TK

Kirje tuntemattomalta naiselta (1948)

Teema klo 18.00

Melodraama, IS-arvio: 5/5

Stefan Zweigin novellin filmatisointi on Max Ophülsin tyylittelemänä elegantti takaumarakenteen mestariteos vastakaiuttomasta rakkaudesta 1900-luvun taitteen keisarillisessa Wienissä. Huikentelevaiseen pianistiin (Louis Jordan) jo lapsena ihastuneen naapurin tytön (säteilevä Joan Fontaine) tunteet ovat tuhoon tuomitut. (84) TM

Babe suurkaupungissa (1998)

TV5 klo 19.00

Perheseikkailu, IS-arvio: 3/5

Mielikuvituksen lento, visuaaliset jipot ja tehosteet ovat varmalla pohjalla australialaisen hittifilmin amerikkalaisessa jatko-osassa. Fantasian sävyt ovat aiempaa tummempia. (92) HIM

Pioneer – sukellus meren syvyyksiin (2013)

Fem klo 21.00

Trilleri, IS-arvio: 2/5

Norjan öljybuumi on antanut taustan Erik Skjoldbjaergin elokuvalle. Kokeneena sukeltajana Marko Röhr on vastannut suomiryhmänsä kanssa elokuvan vedenalaisista kuvauksista. Trillerin innoittajana ovat toimineet 1970-luvun todelliset tapahtumat. Aksel Hennie esittää Petteriä, sukeltajaa, joka joutuu onnettomuuteen ja juonittelujen keskelle. Kokonaisuus kääntyy varhain uskomattomien käänteiden ketjuksi: heppoiset, vainoharhaleffoista tutut trilleriainekset syövät kiinnostavammat puolet.


Kohtalokas syrjähyppy (2002)

Nelonen klo 21.00

Draama, IS-arvio: 3/5

Diane Lane tekee sisäistetyn roolin Adrian Lynen laskelmoidussa mutta tyylikkäässä draamassa. Porvarillista perhe-elämää viettävä äiti tapaa kirjakauppiaan (Olivier Martinez) ja ajautuu tämän kanssa kiihkeään suhteeseen. Aviomies (Richard Gere) saa tietää vaimonsa touhuista. (118) TK



Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (2010)

Sub klo 21.00

Fantasiaseikkailu, IS-arvio: 2,5/5

Harry Potterin kymmenen vuoden mittaiseksi venynyt elokuvallinen vaellus päättyy. Kuolemattoman Voldemortin (Ralph Fiennes) osiin jakautuneen sielun palasten tuhoamisessa piisaa hommia Harrylle (Daniel Radcliffe), Ronille (Rupert Grint) ja Hermionelle (Emma Watson). Ensimmäisten Potter-seikkailujen satumaailmoista on siirrytty synkeään pimeyden maailmaan, jonka kolkko kuvasto iskee paremmin faneihin kuin meihin muihin. (125) TK

Sovitus (2007)

TV5 klo 21.00

Draama, IS-arvio: 3/5

Ian McEwanin romaaniin perustuva komean kohtalokas draama kuvaa tapahtumaa, joka järisyttää porvariskartanon arkea. Teinitytön väärä tulkinta vähäpätöisestä asiasta saa vakavat mittasuhteet. Joe Wrightin hienosti ohjaaman tarinan pääosissa ovat Keira Knightley, James McAvoy ja Vanessa Redgrave. (123) TK

Jäätikön uhka (2014)

Fox klo 21.00

Katastrofitoiminta, IS-arvio: 1/5

Umpisurkeasti kerrotussa b-luokan katastrofijännärissä amerikkalaisperhe matkailee Egyptissä, kun yllättäen alkava uusi jääkausi uhkaa ihmiskuntaa. Tekijöillä ei ole ollut hajuakaan kohtausten rytmityksestä tai tarinankerronnasta. Uskomattoman pökkelöt näyttelijät vain patsastelevat lumisissa maisemissa. (85) TK



Juoksuhaudantie (2004)

TV1 klo 21.05

Draama, IS-arvio: 2,5/5

Kari Hotakaisen romaanin filmatisointi on kirjaa selkeämmin tragedia – huumorin kustannuksella. Miesvinkkelin avioliittokuvauksessa peruspehmoisä (Eero Aho) kokee erohelvetin ja kärsii rintamamiestalon pakkomielteestä. Juonenkäänteiden vangiksi jäänyt Veikko Aaltosen elokuva kaipaisi lisävetävyyttä. Kari Väänänen on elementissään asunnonvälittäjänä ja Eeva Litmanen mainio poliisi. (107) TM


Love Happens – Tilaa rakkaudelle (2009)

Hero klo 21.50

Romanttinen draama, IS-arvio: 2/5

Aaron Eckhart näyttelee leskeksi jäänyttä ja surustaan menestyskirjan vääntänyttä miestä, joka sananmukaisesti törmää Seattlessa Jennifer Anistonin esittämään kukkakauppiaaseen. Romanttinen draama jää pliisuksi. (104) TK

Muppetit avaruudesta (1999)

Kutonen klo 23.00

Muppet-komedia, IS-arvio: 2/5

Tuttu Muppet-jengi on jälleen kasassa Tim Hillin ohjaamassa varsin hauskassa hupailussa, joka yhdistelee nukkehahmoja ja oikeita näyttelijöitä. Tällä kertaa pääosassa ei ole Kermit eikä Miss Piggy, vaan lajinsa ainoa edustaja Gonzo, joka uskoo tulleensa avaruudesta. Muppet-leffojen tyylistä poiketen nyt ei lauleta. (79) TK

L.A. Confidential (1997)

Liv klo 1.00

Trilleri, IS-arvio: 3,5/5

Curtis Hansonin perinnetietoinen, jäntevä musta elokuva perustuu James Ellroyn kovaan rikosromaaniin. Los Angelesissa 1950-luvulla korruptio kukkii, kun virkavallan edustajat (Guy Pearce, Kevin Spacey ja Russell Crowe) ovat milloin lahjottavissa, milloin blondin (Kim Basinger) vampattavissa, milloin tekemässä diilejä juorulehden syväkurkun (Danny DeVito) kanssa. (133) TM

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. 6

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    7. 7

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    8. 8

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    9. 9

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    10. 10

      Video: Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitshkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää