Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Jenni Haukio Washingtonin vierailusta: ”Vieraanvaraisuus oli unohtumatonta”

IS Washingtonissa
Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toi pariskunnan Valkoisen talon -vierailulla tyylikkäästi esille suomalaista osaamista. Hän kertoo nyt IS:lle roolistaan Suomen ykkösnaisena.
Rouva Jenni Haukio on vuosien varrella tullut suomalaisille tutuksi puolisonsa presidentti Sauli Niinistön rinnalla. Haukio on hillitty sekä tyylikäs ja osannut antaa julkisissa tilaisuuksissa miehelleen tilan. Haukio on tukenut miestään tämän vaativassa tehtävässä ja kulkenut luontevasti Niinistön rinnalla.

Vierailu Valkoiseen taloon, Washingtoniin, oli kaikin puolin onnistunut. Presidenttipari sai paljon huomiota ja rouva Haukio noteerattiin Yhdysvaltain ensimmäisen naisen Michelle Obaman rinnalla Washington Post -lehden etusivulla. Lehti arvioi, että Pohjoismaiden johtajien puolisoiden iltapuvut olivat yksinkertaisen tyylikkäitä. Haukio edusti Paola Suhosen suunnittelemassa ja Linnan juhlissa 2012 nähdyssä iltapuvussa. Toki pukua oli Suhosen johdolla muodistettu.

Vierailupäivän asukseen Haukio oli valinnut Andiatan leningin ja Lumi-laukun. Haukio pitää tärkeänä sitä, että hän tuo maatamme näin omalta osaltaan esiin.

– Aina, jos minulla on mahdollisuus, valitsen edustustilaisuuksiin suomalaisia asuja ja asusteita. Se on pieni asia, mutta se on osa näiden vierailuiden kokonaisuutta; etenkin tilaisuuksissa, joissa on pukukoodi ja joissa median huomiokin kiinnittyy niihin asioihin, se on tärkeää, hän sanoo Ilta-Sanomille Washingtonissa.

– Minulle on kunnia-asia saada edustaa designin puolella suomalaista osaamista niin hyvin kuin voin, hän painottaa.

Presidenttipari veikin Obamille tuliaisiksi suomalaisia lahjoja. Tyttäret saivat suomalaista nuorten kirjallisuutta ja rouva Obamalle luovutettiin Kirsti Doukasin suunnittelema rintakoru Kalevala Korun Naisen ääni -sarjasta. Urheileva presidentti Obama sai Suunnon älykellon.

Rouva Haukio saapui IS:n tapaamiseen pirteänä ja raikkaana, vaikka edellisenä iltana he olivat olleet puolisonsa kanssa Valkoisen talon juhlapäivällisillä. Ilta ei kuitenkaan venynyt pitkäksi.

Haukio ja Niinistö oli plaseerattu illan isäntäparia vastapäätä.

– Ilta oli todella onnistunut. Kaikki sujui hienosti ja koko vierailusta voisi sanoa, että vieraanvaraisuus oli unohtumatonta. Järjestelyt ovat toimineet hienosti. Tämä on varmasti kaikille osapuolille unohtumaton vierailu, rouva Haukio kiittelee

Haukio iloitsi myös siitä, että vierailu näkyi laajasti paikallisessa mediassa. Presidentti Niinistö oli Pohjoismaiden johtajista korkea-arvoisin ja hänen sanaansa kuunneltiin ja häntäkin kuvattiin paljon presidentti Obaman rinnalla.

– Illallispöydässä puhuimme muun muassa turvallisuudesta. Kyllä Yhdysvaltain presidenttipari näytti tietävän myös Suomesta. Illan aikana puhuttiin myös koirista, presidentti Niinistö kertoi suomalaismedialle omassa lehdistötilaisuudessaan.

Presidentti Obaman perheellä on kaksi koiraa ja Suomen ykköskoira on bostoninterrieri Lennu, jota Niinistö ahkerasti ulkoiluttaa, kun kiireiltään ehtii.

Rouva Haukio kertoi tavanneensa Obamat ensimmäisen kerran viime syksynä YK:n yleiskokouksen aikaan New Yorkissa järjestetyllä vastaanotolla. Presidentti Niinistö on tavannut virkaveljensä Obaman useamman kerran.

Presidenttiparien aiemmat tapaamiset ovat luoneet pohjaa sille, että nyt Washingtonissa heidän jutustelunsa oli silmin nähden vapautunutta.

Rouva Haukio ja Michelle Obama viihtyivätkin hyvin yhdessä, minkä toimittajat huomasivat heidän tutustuessaan muiden Pohjoismaiden johtajien puolisoiden kanssa taiteeseen Renwick-galleriassa. Rouvat Obama ja Haukio esittivät taidekierroksen aikana paljon kysymyksiä.

– Olen kiinnostunut nykytaiteesta, kysymysten esittäminen oli siis luontevaa, rouva Haukio huomauttaa.

Leppoisasta yhdessäolostaan Michelle Obaman kanssa Haukio antaa kiitoksen Obaman pariskunnalle.

– Täällä vallitsee tietty välittömyys ihmisten välisissä suhteissa, joka luo välittömän tunnelmankin.

Jos vierailusta tulisi löytää jotakin ainutlaatuista, mitä se olisi?

– Oli hieno huomata täällä vallinnut vahva pohjoismainen yhteishenki. Kuten puheissa on tullut monesti esille, Suomella ja muilla Pohjoismailla on paljon kokoaan suurempi painoarvo.

Jenni Haukio tietää paikkansa maamme ykkösnaisena ja painottaa tuon roolin olevan hänelle hyvin tärkeä.

– On suuri kunnia edustaa Suomea puolisoni rinnalla ja tukea häntä kaikessa mahdollisessa. Se on minun roolini, hän päättää.

Haastattelun jälkeen presidenttiparimme kävi Arlingtonin sotilashautausmaalla, jossa Niinistö laski seppeleen Tuntemattoman sotilaan muistomerkille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    6. Näytä lisää