Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Kulttimusikaalin uusi versio sai fanit takajaloilleen – katso The Rocky Horror Picture Shown tuore traileri

Rocky Horror Picture Show
Fox ilmoitti eilen, että Rocky Horrorista tulee uusi versio.
Mä oon transvestiitti. Transkendentti. Transsylvaanian.

Moog Konttinen käänsi Rocky Horror Shown yhden tunnetuimmista biiseistä aikoinaan Seinäjoen kaupunginteatteriin.

Rocky Horror Show on Richard O. Brienin kirjoittama musikaali, jonka maailman ensi-ilta oli Lontoossa vuonna 1973. Esityksen ympärille on muodostunut kultti, jossa yleisö osallistuu esitykseen monin eri tavoin. Vuonna 1975 musikaalin pohjalta valmistui elokuva The Rocky Horror Picture Show.

Suomessa Rockyn teatteriversio on nähty Seinäjoen lisäksi Turun kaupunginteatterissa ja pian Helsingissä.

Alkuperäisestä elokuvasta tulee uusi nyt versio, kertoo Fox.

Kaikki fanit eivät ole kuitenkaan ilahtuneita uutisesta.

Youtubessa julkaistun trailerin alle on kerääntynyt paljon kommentteja puolesta, mutta eritoten vastaan.

– Tämä ei voi olla oikein, kirjoitti Rob Elliott.

– Kuka helkkari käski tehdä uuden version, Tren Poyser kysyy.

– On asioita, jotka olisi syytä jättää rauhaa, nimimerkki ericu tylyttää.

Amerikkalainen Reeve Carney jakoi ensimmäisiä kuvia tuotannosta Instagram-tilillään. Kuvien perusteella laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä on kiinnitetty Riff Raffin rooliin.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Ota kantaa

Oletko nähnyt Rocky Horror shown teatterissa tai elokuvissa?

Kyllä, mahtava juttu! 66% Koskaan kuullutkaan! 34%
Ääniä yhteensä 870

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    7. 7

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. Näytä lisää