Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Aku Louhimies Tuntemattomasta sotilaasta – suomalaisella avustajalla yksi valtti yli muiden

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas sai huiman määrän avustajahakemuksia. Ohjaajaa itseään odottavat kansainväliset työtarjoukset, kunhan Tuntematon on tehty.
Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvaan on hakenut jo yli 14 000 vapaaehtoista avustajaa. Haku on käynnissä Veikkauksen sivuilla, jossa elokuvaan on voinut jättää kuvallisen hakemuksen lisäksi myös videohakemuksen.

Parhaillaan Karjalan prikaatissa kuvauspaikkoja katsastava ohjaaja on hakijaryntäyksestä iloinen.

– Tämä on Suomen suurin elokuva, suomenkielinen, mukana on hirveästi ihmisiä ja todella paljon avustajia. Se on todella hienoa. Vapaaehtoista voimaa ja tukijoita on paljon. Olemme siitä iloisia ja ylpeitä, mutta koko työryhmä tuntee myös sen vastuun, että tästä pitää tehdä hyvä juttu.

VIELÄ Louhimies ei halua sanoa, kuinka monta avustajaa ja millaisiin tehtäviin elokuvaan lopulta tarvitaan. Haussa on niin lottia, evakoita kuin sotilaitakin.

– Joku on kysynyt, että onko elokuvassa mukana naisia ollenkaan. Olen vastannut, että emme tee minkään tyyppistä syrjintää. Me emme kysy, mikä kukin tuntee olevansa, kunhan näyttää 40-luvun nälkiintyneeltä sotilaalta, niin saa olla mitä vaan, ohjaaja linjaa.

Käynnissä ovat kiivaat valmistelut kuvauksiin, jotka käynnistyvät kesäkuussa ja jatkuvat koko kesän. Osa kuvauksista sijoittuu vielä syksyyn ja talveen 2017.

– Kaikki on erittäin hyvin ja odotetaan innolla, että päästään aloittamaan.

Valitsen mielestäni parhaat ja kannan vastuun lopputuloksesta.

ROOLEIHIN on jo valittu Eero Aho Rokaksi, Koskelaa näyttelee Jussi Vatanen. Hietasen roolin tekee Aku Hirviniemi. Juho Milonoff on saanut Honkajoen osan ja Lahtinen on Joonas Saartamo.

Putouksesta tuttujen Hirviniemen ja Vatasen valinnat saivat esimerkiksi IS:n lukijoilta kritiikkiä, mutta ohjaaja ei pidä näyttelijöiden taustaa elokuvan kannalta oleellisena.

– Toimin jääkiekkovalmentajan tavoin. Valitsen mielestäni parhaat ja kannan vastuun lopputuloksesta, hän sanoo.

Vielä julkistamattomia roolituksia ohjaaja ei halua paljastaa.

– On vielä monta asiaa auki.

LOUHIMIEHEN kansainvälinen ohjaustyö, irlantilainen Rebellion-sarja nähdään TV1:ssä 1. kesäkuuta alkaen. Viisiosainen minisarja kertoo Irlannin vuoden 1917 pääsiäiskapinasta. Ohjaustyö on poikinut Louhimiehelle paljon työtarjouksia.

– On tullut paljon kansainvälisiä lisätyötarjouksia, mutta nyt teen tätä Tuntematonta sotilasta enkä halua muuhun sanoa, kuin että tätä nyt tehdään vaan, Louhimies sanoo hymyillen.

Aku Louhimies valittiin sarjan ohjaajaksi, koska tekijäksi haluttiin ulkopuolinen ja sarjan rahoittajat olivat pitäneet Louhimiehen Vuosaari-elokuvasta. Ohjaaja sai valita työryhmän ja näyttelijät.

Verisestä kapinasta kertova historiallinen sarja valmisti Louhimiestä Tuntemattoman kuvauksiin. Sarja kuvattiin viime kesänä Dublinin keskustassa autenttisissa kuvauspaikoissa.

– Se on erittäin ristiriitainen aihe ja sai myös erittäin ristiriitaisen vastaanoton. Heidän sisäpolitiikkansa edelleen heijastelee hyvin vahvasti sata vuotta sitten tapahtuneita asioita. Aihe on erittäin tulenarka Irlannissa. Kun tulin ulkopuolisena sinne, minulla ei ollut mitään poliittisia tai historiallisia rasitteita vaan yritin vain tehdä kiinnostavaa draamaa, Louhimies sanoo.

REBELLION on kuuden miljoonan euron budjetillaan Irlannin kallein tv-tuotanto. Tuntemattoman sotilaan budjetti on reilu seitsemän miljoonaa euroa. Irlannissa etuna on tuotantokannustinjärjestelmä, meillä taas valtava vapaaehtoisvoima.

– Tämä on poikkeuksellista ja suomalaista tällainen yhdessä tekeminen. Ja on vielä Puolustusvoimat ja monia muita yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat meitä tässä auttamassa, joten siinä mielessä tullaan tästä saamaan vielä paljon enemmän irti, Louhimies sanoo.

Suomalaisilla on vielä yksi valttikortti enemmän, nimittäin asevelvollisuus.

– Suomalaisilla avustajilla on paljon sellaista osaamista, mitä irlantilaisilta avustajilta ei löydy. Siellä kun ei ole yleistä asevelvollisuutta, niin joka ikinen marssiminen ja järjestäytyminen ja paikasta toiseen siirtyminen on paljon hankalampaa kuin Suomessa. Suomessa järjestäytynyt toiminta on paljon tehokkaampaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    5. 5

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    6. 6

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    7. 7

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      Yhdysvaltalaispoliitikko joutui rajun rasistisen uhkailun kohteeksi taksimatkalla: ”Olen edelleen järkyttynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    5. 5

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    6. Näytä lisää