Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Ylen seksikuukausi jatkuu: Aistien valtakunta on lähes pornoa

Seksi-Yle
Ylen seksikuukauden Aistien valtakunta -kohuelokuvan esitysaika siirtyi myöhäisemmäksi kuin aluksi suunniteltiin. Se esitetään tänään Teemalla, ja puolen yön jälkeen tulee vielä dokumentti aiheesta.
Aistien valtakunta la 21.5. Teema klo 23.00 & Olipa kerran... Aistien valtakunta la 21.5. Teema klo 0.39

Japanilaisen Nagisa Ōshiman kuuluisa eroottisen elokuvan merkkiteos Aistien valtakunta (Ai no corrida, 1976) ei ole ensimmäistä kertaa televisiossa – mutta nytkin elokuva on suorasukaisuutensa vuoksi syytä esittää vasta lähellä keskiyötä.

Aistien valtakunta oli ennakkoon sijoitettu aikaisemmaksi, ennen kuin melkein kovaa pornoa sisältävä elokuva huomattiin siirtää ikärajasuositusten mukaiseen ajankohtaan.

Samoin tehtiin elokuvaa esittelevälle, vajaan tunnin mittaiselle ranskalaiselle dokumenttifilmille Olipa kerran… Aistien valtakunta, joka valottaa teoksen taustoja perjantai-iltana ja sen jälkeen vielä lauantaina elokuvan päätyttyä. Tämä esitysjärjestys saattaa olla muutenkin järkevä.

Elokuva kielletty Suomessa 16 vuotta

Seksuaalisuuden käsittely elokuvan historiassa on mielenkiintoinen asia sinänsä. Aistien valtakunta on tässä hyvä mittari: jonkin Norjan kaltaisessa tiukkapipolassa vuoteen 2001 asti kielletty elokuva sai Suomessakin odottaa 16 vuotta, 1990-luvun alkuun, pääsyä sensuurin pannasta.

Elokuva ei sitten enää herättänyt meillä mitään kummempaa kohua. Ajat olivat ratkaisevasti muuttuneet ennen kaikkea seksin tarjonnassa eri medioissa. Seksistä oli tullut pitkälle sallittua, melkein arkista.

Mutta vielä ensi-illan aikaan tilanne oli tyystin toinen, olihan kyseessä ikään kuin ensimmäinen ei-pornografinen elokuva, jossa näytettiin miehen erektio ja suuseksiä. Todellisuudessa tällaista on varmasti monien maiden ”taide-elokuvissakin” näytetty – ainakin Suomessa (Jörn Donnerin Naisenkuvissa ja niin edelleen).

Cannesiin ekstraesityksiä

Vaivalloisten vaiheiden jälkeen elokuva sai maailmanensi-iltansa Berliinin filmijuhlilla helmikuussa 1976, mutta seuraavia esityksiä jouduttiin odottamaan saman vuoden toukokuun Cannesin festivaaleille. Siellä näytöksiä jouduttiin järjestämään ammattikatsojille kovan kysynnän vuoksi peräti 13, vaikka yleensä muutama riittää.

Aistien valtakunnan varsinainen kaupallinen levitys oli sitten aivan toinen juttu.

Kierros alkoi Ranskasta ja Tanskasta saman vuoden syyskuun puolivälissä, mutta esimerkiksi Britanniassa saatiin suomalaismalliin odottaa vuoteen 1991, ennen kuin leikkaamaton versio läpäisi sikäläisen sensuurin.

Nagisa Ōshima oli pian pääteoksensa Seremonian (1971) jälkeen ajautunut Japanin rapistuvissa tuotanto-oloissa melkein umpikujaan. Avuksi tuli ranskalainen tuottaja Anatole Dauman, jonka suojissa Ōshima ohjasi paitsi Aistien valtakunnan, myös sisarteoksen, Postimies soittaa aina kahdesti -tarinan eroottisen japanilaismuunnelman Intohimon valtakunan (1978).

Perustuu tositapaukseen

Tositapaukseen perustuva outo, mieletön rakkaustarina Aistien valtakunta -elokuvassa kertoo prostituoiduksi ajautuneen tytön Sadan ja bordellin emännän aviomiehen Kichizon kiihkeästä suhteesta vuoden 1936 Japanissa.

Seksifilmeille tyypillistä tunkkaisuutta raikastaa miljöiden aistillisuus ja lievittää tietty, joskus vino huumori. Sada yllyttää Kichizoa rakastelemaan muidenkin partnereiden kanssa – kuten vanhan naisen, jonka kanssa syntyykin kiintoisa kolmioasetelma.

Mustasukkaisuutta ei ennen pitkää voi välttää, mikä johtaa Aistien valtakunnan ehkä kuuluisimpaan yksityiskohtaan: Sada uhkaa leikata Kichizon peniksen irti…

Myös yhteiskunnallinen kannanotto?

Klassisen hullun rakkauden kompromissittoman kuvauksen lisäksi Aistien valtakunta voidaan nähdä myös eräänlaisena yhteiskunnallisena kannanottona.

Eikä tämä ole kovin haettua, koska Nagisa Ōshima oli etenkin 1960-luvun alku-urallaan sangen poliittinen elokuvantekijä, Japanin radikaaleimpia.

Ympäristössä närää herättävä seksinharjoitus onkin kuin ehdoton vastalause 1930-luvun ahdasmieliselle, militarisoituneelle Japanille.

Vaikka Ōshima näyttää pornoleffojen tapaan yllin kyllin helposti yksitoikkoiseksi katsottavaksi käyvää rakastelua, on juuri sen ehdottomuudessa oma ideansa. Näin täydellinen omistautuminen lemmen ja lihan nautinnoille lienee toki kunniallisempaa kuin keisarillisen Japanin maailmanlopun meininkiin sopeutuminen.

Aistien valtakunnan seuraaminen pystyykin tuottamaan esteettistä mielihyvää ja intellektuaalista nautintoa.

Voiko tällainen ”porno”, kovakin, olla taidetta? Ilmeisesti kyllä.

Seksin toukokuu jatkuu

Musiikki ja seksi, ti 24.5. Teema klo 20.00

Koukuttava porno, to 26.5. Teema klo 20.25

Elämä seksielokuvien palveluksessa, la 28.5. Teema klo 21.00

Poikien bisnes, la 28.5. Teema klo 22.19

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää