Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Lordin viisuvoitosta 10 vuotta - näin IS:n lukijat juhlivat voittoa

Euroviisut
Tänään 20. toukokuuta tulee 10 vuotta historiallisesti merkittävästä hetkestä. IS:n lukijat kertovat, mitä tekivät kun Lordi voitti euroviisut?
Tasan 10 vuotta sitten Ateenassa tapahtui jotakin uskomatonta. Suomalaiset vitsailivat, että helvetti jäätyy ennen kuin Suomi voittaa euroviisut.

20. toukokuuta 2006 Ateenassa, Lordi voitti ylivoimaisesti euroviisut kappaleellaan Hard Rock Hallelujah.

Finland, 12 points! Suomalaisessa viisuhistoriassa lausetta on harvoin kuultu. Ateenan yössä lause toistui kahdeksan kertaa. Yhteensä pisteitä satoi Suomeen peräti 292.

Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, missä he olivat kun Lordi voitti Euroviisut.

– Sitä päivää en unohda ikinä. Olin perheeni kanssa Nokian Eedenissä juhlimassa syntymäpäivää, täytin 60 vuotta. Kaikki muut, 15 henkeä, nukkuivat ja minä yksin katsoin Euroviisuja. Yrityksistä huolimatta en saanut ketään perheen jäsentä juhlimaan voittoa. Kuljimme ventovieraiden ihmisten kanssa hotellin käytävällä laulaen Hard Rock Hallelujaa juhlajuomaa nauttien, muistelee Ansku.

– Olin viimeisillään raskaana ja siinä illan/yön aikana kun jännitti et miten Lordin käy, ja kun niitä 12 pisteitä tuli niin tiheään, niin siinähän innostui kovasti et välillä jo aattelin et synnytys käynnistyy, eräs kommentoi.

– Tallinnan Viru-hotellissa esimieskerhon kevätretkellä. Tarjoilijat kantoivat juomia pöytään täysin rajatta. Lopulta 10 hengen pöytä oli niin täynnä pulloja ja laseja, ettei siihen mahtunut mitään. Enkä ole koskaan kuullut että joku olisi ne maksanut, toinen muisteli.

– Muistan kun silloin lyötiin luokan ja open välillä vetoa, että voittaako Lordi. Ope lupasi ostaa herkut jos voittaa. Ja niinhän se joutui, koulussa 10 vuotta sitten ollut kertoo.

– Mentiin kihloihin samana päivänä! Helppo muistaa suomen euroviisuvoitto, nuori nainen muistaa.

– Olin Kreikassa, Haniassa. Juhlat jatkuivat koko yön, silloin oli hienoa olla suomalainen, matkustaja sanoo.

– Olin silloin ruotsilaivalla ja hurrit hurras Suomen esitykselle, mutta pistelaskujen ollessa puolivälissä kaikki hurrit siirry seuraamaan jääkiekkoilua seuraaviin pöytiin. Herää kysymys, mikäköhän takia, eräs miettii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    9. 9

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. Näytä lisää