Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Sami Kuroselle yllättävä juontopesti äitiysohjelmasta: ”Toivon, että omatkin silmät avautuvat”

Toisenlaiset äidit
Livin Toisenlaiset äidit -sarjan uusi juontaja on Sami Kuronen.
Temptation Island Suomi -sarjan sekä Radio Suomipopin juontajana tunnettu Sami Kuronen juontaa syksyllä Livillä Toisenlaiset äidit -ohjelmaa. Uudella kaudella perheiden ja äitien tarinoihin perehtyy myös psykologi Leea Mattila.

Pienen tyttären isällä on isoja odotuksia uuden pestin tiimoilta:

– Odotan paljon. Odotan näkeväni kaksitoista erilaista tarinaa äitiydestä ja vanhemmuudesta. Odotan, että sarja avaa katsojien silmät ja omatkin silmät siihen, että vanhemmuutta on hyvin erilaista. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan niin monta tapaa kuin on meitä vanhempiakin, Sami pohtii ohjelman tiedotteessa.

Sarjan kuvaukset parhaillaan ovat käynnissä, ja Kuronen lupaa tulevan kauden sisältävän mielenkiintoisia tarinoita:

– Olen päässyt käymään vasta kolmessa perheessä, joten en vielä tarkkaan tiedä, millaisia perheitä kokonaisuus pitää sisällään. Nämä kolme perhettä ovat kaikki omalla tavallaan erilaisia. Siellä on esimerkiksi teinivanhemmat, eli 18-vuotias äiti ja 16-vuotias isä. Se jo todisti, että tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen kesä ja syksy.

Vaikka juontajan sukupuolella ei sinänsä ole merkitystä, Sami toivoo, että hänen myötään ohjelman isät pääsevät enemmän esille ohjelmassa.

– Sitä mä vahvasti toivon. Toivoisin, että mun läsnäolo ja se jonkinlainen miesnäkökulma avaisivat myös mieskatsojille väylän tulla ohjelman pariin ja sitä kautta miettimään vanhemmuuteen liittyviä asioita toisella tapaa.

Ohjelmassa nähtävä Leea Mattila on psykologi, vuorovaikutusterapeutti, äiti, ja erikoistunut työskentelemään erityisesti vauvaperheiden kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    4. 4

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    5. 5

      IS seuraa MM-sprintin välieriä – ykkössuosikki ja Mari Laukkanen putosivat jatkosta

    6. 6

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    7. 7

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    8. 8

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    9. 9

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    4. 4

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    5. 5

      IS seuraa MM-sprintin välieriä – ykkössuosikki ja Mari Laukkanen putosivat jatkosta

    6. Näytä lisää