Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Tältä näyttää Vesa Keskisen kyläkaupan uusi julkisivu – "Yksi vaihtoehto oli välillä jopa Valkoinen talo”

Tuuri
Tuurin tavaratalon uusi julkisivu nousee.
Tuurin Kyläkaupan uusi julkisivu on 96 metriä leveä ja korkeimmalta kohdaltaan se nousee 18 metriin. Julkisivu on lähes valmis juhannuksena. Sisätyöt jatkuvat vielä ensi vuoteen.

– Olen todella tyytyväinen uuteen, rakenteilla olevaan julkisivuun. Idea lähti siitä, että halusin maailman rumimmasta tavaratalosisäänkäynnistä tehdä kertaheitolla maailman kauneimman tavaratalosisäänkäynnin, Keskinen kertoo Ilta-Sanomille.

Julkisivu saattaa näyttää monen silmään Pietarin Eremitaašilta. Keskisen mukaan valinta tehtiin monen vaihtoehdon välillä.

– Aiempia erilaisia julkisivuvaihtoehtoja on meillä noin 30 kappaletta. Yksi vaihtoehto oli välillä jopa Valkoinen talo. Arvauksia vaikutteista on tullut lukuisilta tahoilta. Julkisivu koostuu kuitenkin perusasioista: pylväistä, ikkunoista, koristeista. Vain väri on maailmassa ainutlaatuinen. En minä, eikä kukaan muukaan, ole onnistunut löytämään royal blue -väristä rakennusta koko maailmasta. Lähimmäksi on löytynyt sellainen sininen, johon oli sekoitettu sekaan kultaa viiruina.

Keskinen on laittanut uudistuksiin kiinni huomattavan summan rahaa.

– Teemme samaan aikaan 5 000 neliön myymälälaajennusta, joka on ensi viikolla täysin valmis. Näissä kahdessa kohteessa "pläjäys" on kahdeksannumeroinen summa. Tiedän ottavani melkoisen riskin, mutta minulla on luja usko Kyläkauppaan ja Suomen nousuun. Ei Suomi ainakaan piipertämällä lähde nousuun. En ole ikinä oikein ole sellainen piiperetelijäluonne.

Moni varmaan kysyy, onko tässä järkeä?

– Tosi moni tarkoittaa tässä kohtaa lähes poikkeuksetta jokaista. Ratkaisu oli rohkea, mutta tämän julkisivun kanssa minun ei tarvitse kiikkustuolissa katua, että olisin tyytynyt johonkin kompromissiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää