Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko vielä Far Outin Tatun ja Eekan? Näin Eekalla menee nyt – työskentelee toimitusjohtajana

Ruudusta kadonneet
Far Out -realitysarjassa 2000-luvun alussa seikkaillut Eeka Mäkynen ei kaipaa tv-ajoilta julkisuutta.
Eeka Mäkynen pongahti suomalaisten tietoisuuteen Suomen ensimmäisestä matkustuspainotteisesta kilpailu-realitysarjasta Far Out (MTV3, 2001–2002).

Mäkynen ja tämän kilpakumppani Tatu Ferchen selviytyivät tuolloin kisan voittajakaksikoksi. Sarjaan osallistumisen jälkeen herrat saivat sekä radio-ohjelman että Sixpak -ohjelman juuri lanseeratulle uudelle kanavalle Subtv:lle.

– Jälkimmäinen ohjelma oli sekin uraauurtavaa tv-viihdettä, sunnuntaisin kuusi tuntia editoimatonta materiaalia, jossa päivän sekoilut arvottiin nopalla, Mäkynen muistelee Sixpak-sarjaa.

Tätä nykyä Mäkynen työskentelee Tuska-festivaalia järjestävän Finnish Metal Events Oy:n toimitusjohtajana. Tuskan lisäksi yhtiö järjestää lisäksi konsertteja ja kiertuita ympäri vuoden.

Mäkynen ei kadu osallistumistaan realitysarjaan, vaan muistelee tv-vaihettaan lämmöllä. Julkisuutta mies ei kuitenkaan kaipaa.

– Olivathan ne nyt helvetin hauskoja aikoja. Tuli koettua paljon juttuja, joihin ei muuten ikimaailmassa pääsisi osalliseksi. Nasta niitä kokemuksia on muistella, mutta ei kaihoisalla vireellä, lähinnä hymyillen.

Vaikka Mäkynen ei kaipaa tv-julkisuutta, ei mies myöskään tyrmää täysin ajatusta ruutuun palaamisesta. Laadukkaat ja mielenkiintoiset, tutkivat konseptit kiinnostaisivat Mäkystä.

– Tai vaikkapa Pirkka-Pekan (Petelius) kanssa tehty luontodokkari olis kova, Pedro (Hietanen) vielä spiikkaamaan niin avot!

Itse Mäkynen ei tv:tä seuraa, sillä miehen harrastukset suuntautuvat nykyään toisaalle.

– Minulla ei ole ollut televisiota yli kymmeneen vuoteen. Ei ole mitään käryä, mitä sieltä nykyään tarjoillaan. Kun viimeksi televisiota katselin, ruudusta tulivat Kylmä rinki, Salaiset kansiot, Strömsö ja muita herkkuja. Niitä tuli aikoinaan seurattua samoin kuin hyviä luontodokkareita. Sittemmin vaihdoin television katselun purjehtimiseen, toimii sekin loistavasti ajatusten puhdistajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. 6

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    7. 7

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    8. 8

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    9. 9

      Sokos varoittaa Facebook-huijauksesta – ”Ei mitään tekemistä ketjumme kanssa”

    10. 10

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. Näytä lisää