Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Maria Veitola seksistä synnytyksen jälkeen Trendille: ”Mietitytti, kun koko toosa on kertaalleen räjähtänyt”

seksielämä
Mediapersoona Maria Veitola kertoo synnytyksen jälkeisestä seksistä Trendi-lehden haastattelussa.
Toimittaja-juontaja Maria Veitola puhuu suhtautumisestaan seksiin Trendi-lehden haastattelussa. Veitola kertoo lehden haastattelussa, että raskausaikana hänen olonsa oli kaikkea muuta kuin seksikäs.

Veitolan ja hänen puolisonsa Taisto-poika on nyt neljävuotias ja pariskunnan seksielämä on muuttunut parempaan suuntaan. Veitola kertoo, että ensimmäinen kerta synnytyksen jälkeen jännitti häntä.

– Mietitytti, miltä kaikki tuntuu, kun koko toosa on kertaalleen räjähtänyt. Ei se onneksi ollut hirveää tai kivuliasta, mutta tavallaan se oli toinen eka kerta, ihan kuin en olisi koskaan aiemmin harrastanut seksiä, Veitola kertoo lehdelle.

Nykyään Veitola kertoo harrastavansa elämänsä parasta seksiä. Raskausaikana seksi oli hänelle pakkopullaa.

– Vaikka olin raskaaksi tullessani hullun rakastunut mieheeni, hormonit saivat minut pian ällöämään häntä. Raskausaikana en muista nauttineeni seksistä kertaakaan, Veitola tunnustaa Trendille.

Veitola on puhunut aiemmin seksistä myös Anna-lehden haastattelussa viime helmikuussa. Tuolloin mediapersoona kertoi hektisetä lapsiperhearjestaan kuusi vuotta nuoremman aviomiehensä kanssa sekä siitä, kuinka seksihetkistä on sovittava etukäteen.

– Nykyään minun on sovittava seksistä etukäteen tai ryhdyttävä hommiin, vaikka väsyttäisi. Muuten sitä ei olisi ollenkaan. Toki olen saanut neuvoja, että lapsen voi laittaa toiseen huoneeseen katsomaan piirrettyjä ja itse voi harrastaa seksiä toisessa huoneessa. En ole siihen kyennyt, Veitola kertoi Anna-lehdelle.

Millaisia kokemuksia sinulla on seksistä synnytyksen jälkeen? Keskustele kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää