Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Kuvat satumaisista häistä! Näin Lotta Hintsa ja Kristian Näkyvä saivat toisensa

kauniit kesähäät
Missikaunotar Lotta Hintsa ja jääkiekkoilija Kristian Näkyvä sanoivat viikonloppuna toisilleen tahdon unelmiensa häissä, joiden teemana oli Villipuutarha ja seikkailu.
Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Hintsa, 27, ja jääkiekkoilija Kristian Näkyvä, 25, avioituivat lauantaina Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa.

– Olo on edelleen todella häkeltynyt ja liikuttunut. Vieläkin ihmettelemme Kristianin kanssa, mitä kaikkea oikein on tapahtunut, tuore morsian kertoi Ilta-Sanomille sunnuntaina.
  • Lotta Hintsa kertoi ennakkoon häävalmisteluistaan Radio Suomipopin haastattelussa. Katso video yllä.
Pariskunnan häähumu alkoi jo perjantaina, kun Vanajanlinnaan saapuivat lähimmät sukulaiset, kaasot ja bestmanit. Perjantaina juhlapäivän jouhevuus varmistettiin harjoitusillallisella ja hääparin yllätykseksi kaasot ja bestmanit olivat järjestäneet leikkimieliset olympialaiset.

Häiden teemaksi valikoitui Villipuutarha ja seikkailu. Osana seikkailua Lotta piti sitä, että antoi siskonsa ja yhden kaasoista suunnitella häiden ohjelman täysin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan pariskunta piti vihkiä ulkona, mutta vihkitilaisuus siirrettiin sisätiloihin sadeuhan vuoksi.

– Tila olikin yllättävän ihana. Vihkitilaisuudessa soitti jousiorkesteri ja musiikki kaikui kauniisti seinistä. Samaan aikaan ulkona ropisi pieni romanttinen sadekuuro.

Vihkiseremonian tunnelman Lotta kuvaili olleen herkkä ja romanttinen. Alttarille Lotan saattoi hänen isänsä, urheilulääkäri Aki Hintsa, joka myös piti häissä puheen.

– Häiden koskettavin hetki oli se, kun näin Kristianin käytävän päässä. Meillä molemmilla nousivat kyyneleet silmiin heti, kun näimme toisemme. Seremonian aikana emme olleet ainoat, joiden silmät täyttyivät kyynelistä.

Vaikka vihkiseremoniaa seurasi 150 juhlavierasta, tahtoivat Lotta ja Kristian sisällyttää erityiseen hetkeen jotain intiimiä.

– Emme lausuneet vihkivalojamme ääneen, vaan kuiskasimme ne toistemme korvaan.

Hääpuheissa toistui se, kuinka vastarakastuneita Lotta ja Kristian edelleen ovat viiden yhteisen vuoden jälkeen sekä se, kuinka pari täydentää toisiaan.

– Useissa puheissa sanottiin, kuinka Kristianin rauhallisuus tasapainottaa minun impulsiivisuuttani, Lotta naurahti.

Impulsiivinen päätöksenteko koettiin myös pari päivää ennen häitä, kun Lotta päättikin ottaa Kristianin sukunimen.

– Tulin siihen tulokseen, että tahdon Kristianin kanssa saman sukunimen, siispä pappi vaihtoi sen viime hetkellä vihkipuheeseen.

Häiden Lotta kuvailee olleen rennot ja rakkaudentäyteiset. Hän kiittelee vuolain sanoin kaasojaan, jotka olivat nähneet vaivaa ohjelmanumeroiden suunnittelussa.

Vieraat pääsivät nauttimaan muun muassa morsiamen ryöstöstä, limbokisasta, flashmobista, ilmapallojen puhkomiskisasta sekä hääparin ensimmäisestä tanssista, joka tanssittiin Modern Talking -yhtyeen You’re my heart, you’re my soul -kappaleen tahdissa.

Pariskunta jaksoi juhlia aamuneljään saakka ennen kuin vetäytyi hääsviittiinsä. Sunnuntaina vieraat ja hääpari kokoontuivat vielä yhteiselle hääbrunssille.

– Sanotaan, että vieraat tekevät juhlan. Voin täysin allekirjoittaa sen. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka moni oli tullut juhlimaan kanssamme.

Naimisiinmenon Lotta kuvaili tuovan rauhaa suhteeseen.

– Tosin tuntuu vieläkin hassulta, että olen ”vaimo” tai ”rouva”, hän naurahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. 6

      Conan O’Brien mukana Oslon Nobel-tilaisuudessa – ilveili ja otti kännykällään selfien yleisössä

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    10. 10

      Martikaisten kauppakuitti Aurinkorannikolta ei valehtele: 6 hengen viikon ruoat 73,20 eurolla – mukana oluet ja viini

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. Näytä lisää