Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Katsojat järkyttyivät Big Brother -kilpailijoiden ennennäkemättömän riettaista seksileikeistä – kanavalle palautevyöry

bb-tähdet
Brittikatsojat eivät olleet uskoa silmiään kahden asukkaan intoutuessa lemmenleikkeihin kameroiden edessä.
Parhaillaan Britanniassa esitettävän Big Brother -tosi-tv-sarjan 17:sta kausi on aiheuttanut valtavan skandaalin. Sarjassa viime viikolla nähdyssä jaksossa ohjelman kilpailijat Laura Carter ja Marco Pierre White Jr. intoutuivat hipelöimään toisiaan uima-altaassa. Pari suuteli ja kosketteli toistensa intiimialueita. Pari ei tuntunut välittävät kameroista, vaan siirtyi jatkamaan puuhiaan sisätiloihin.

Pari on heilutellut jo aikaisemmin peittoa ohjelmassa, mutta BDSM-leikkejä sisältänyt kiihkeä illanvietto oli liikaa brittikatsojille.

Brittilehdet ovat kuvailleet kilpailijoiden lemmenhetkien olleen rivointa, jota sarjassa on koskaan nähty.

The Guardian -lehti kertoo sarjaa esittävän Channel 5 -kanavan saaneen valtavan palautevyöryn sarjassa näytetystä seksistä. Lehden mukaan Ofcom, joka valvoo Britanniassa tv-sarjojen sisältöä, on aloittanut tutkimuksen Big Brotherista ja sen sisällöstä.

– Tutkimme, että ylittivätkö seksikohtaukset rajan ja onko esitetty materiaali sopivaa esittää sarjan esityskellonaikaan, Guardianille kerrotaan.

Katso lisää kuvia kohua herättäneestä jaksosta Daily Mailin sivuilta.

”Ehkäpä menin liian pitkälle”

Marco Pierre White Jr. häädettiin talosta perjantain häätöäänestyksessä. Suorasanainen mies kertoi This Morning -aamushow’ssa katuvansa hänen ja Laura Carterin lemmenleikkejä.

– Kihlattuni antoi minulle luvan olla muiden kanssa. Luulin, että se tarkoitti, että saisin tehdä mitä haluan. Ehkäpä menin liian pitkälle ja otan siitä täyden vastuun. Laura on hieno ihminen, mutta tunnen syyllisyyttä tapahtuneesta, nolostunut White Jr. kertoi talk show’ssa ja kertoi kihlattunsa jättäneen hänet Big Brother -talon tapahtumien takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    8. 8

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    9. 9

      Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

    10. 10

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    6. Näytä lisää